Sadepäivän keittolounas

Pitkästä aikaa on luvattu sadetta koko päiväksi. Minua se ei kyllä yhtään haittaa. Sadekuuroja on kyllä ollut monena päivänä, muutamia lyhyitä rankkasateitakin. Mutta enimmäkseen meidän mökillä on paistanut ihanasti aurinko. Aurinkoisina päivinä ei malta tehdä mitään sisähommia. Tänään voi keskittyä niihinkin tai sitten en. Ei voi koskaan olla varma miten päivän työt etenee. Olen aika joustava itselleni!

Ihana hidas aamu takana. Se tarkoittaa, että voi hitaasti miettiä mitähän tänään syödään? Tietysti se tarkoittaa myös mitähän kaapista löytyy? Olin joitakin päiviä sitten lukenut kokki Hans Välimäen jutun missä hän hehkutti kesän parasta keittoa. Se oli kesäkurpitsa-purjokeittoa. No, purjoa meillä ei ollut mutta yksi kesäkurpitsa jääkaapista löytyi. Päätin siis tehdä ihan omannäköisen keiton. Kiva tehdä ruokaa kun ei ole kiire. Melkein aina meidän jääkaapista löytyy porkkanoita ja erilaisia sipuleita. Mausteet löytyy yrttimaalta.

Monta vuotta minulla on ollut pieni yrttimaa. Rakastan tuoreita yrttejä. Niiden tuoksukin on vaan niin huumaava. Vaihtelevalla menestyksellä olen kasvattanut yrttejä. Kesästä riippuen, onko ollut paljon hellepäiviä vai runsaasti sadepäiviä, joku yrtti on kukoistanut ja joku kurjasti kitunut. Basilika on aika haasteellinen kasvatettava. Se kun kaipaa vettä säännöllisesti. Viikon poissaolo mökiltä on sille kuin heitteillejättö. Tilliä en ole oikein onnistunut kasvattamaan. Sato siitä on jäänyt hyvin vaatimattomaksi. Mutta vielä en ole luovuttanut, yritystä on. Persiljan suhteen olen onnistunut paremmalla menestyksellä. Timjami on suosikki yrttini ja mausteeni. Joskus olen saanut sitä niin runsaasti, että olen kuivattanut   sitä talveksi. Rosmariini on takuuvarma yrtti. Se ei pienistä kuivumisista kärsi. Monivuotinen ruohosipuli rehottaa uskollisesti vuodesta toiseen. Tämän kesän uusi yrttikokeilu on lipstikka. Se voi nyt oikein hyvin, suorastaan erinomaisesti.

Keitin siis keiton seuraavista raaka-aineista. Paino määristä ei ole mitään tietoa, pilkoin niitä sopivasti.

5 – 6 dl vettä

1 keskikoinen kesäkurpitsa

4-5 porkkanaa

2-3 kevätsipulia varsineen

1 tuore valkosipuli varsineen

1 kasvisliemikuutio

Runsaasti tuoreita yrttejä

1 dl ruokakermaa

Vähän aurajuustoa

Vähän ruususuolaa

Meidän mökkikeittiöstä löytyy aika hyvä valikoimaa suolaa. Laskin että niitä on 8 erilaista suolaa. Tietysti löytyy perinteiset Meiran karkea merisuola ja Pansuola. Harvinaisempia on kerkkäsuola ja suppilovahverosuola. Kerkkäsuolaa käytän riistaruokiin. Siskoni toi minulle Lapin matkalta tuliaisena viime vuonna suppilovahvero suolan. Huippu lahja sienihullulle! Käytän sitä tietysti sieniruokiin. Omat tytöt tuo usein herkkuja tai suolaa ulkomailta. Sal del Caribe on tuotu Mexicosta. Mielenkiintoista, sitä muuten voi ostaa nyt myös Stockmannilta. Solni Cvet on tuotu Sloveniasta. Ruususuolaa käytän päivittäin ruuanlaitossa. Sormisuolaa on aina ruokapöydässä vieraita varten.

Kesäkurpitsa-porkkanakeitosta muuten tuli tosi herkullista. Sitä kuulemma saa tehdä toisenkin kerran.

Nyt kun lopetin tämän postauksen kirjoittamisen sateesta ei ole enää tietoakaan. Aurinko paistaa taas!

Nautitaan kesästä ja keitoista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.