Syksy ja sadonkorjuun ilo

Rakastan syksyä! Tykkään poimia sieniä ja marjoja kuten olen aiemmissa postauksissa kirjoittanut. Mielelläni vaeltelen metsässä useamman tunnin päivässä.  Eli joka syksy kymmeniä tunteja. Aika kuluu siellä huomaamatta ilman kelloa. Rakastan metsän tuoksua ja hiljaisuutta. Siellä on niin levollinen mieli.

Viime viikolla poimin vielä mustikoita. Nyt olen keskittynyt sieniin. Kolmen viimeisen päivän aikana olen kerännyt noin 10 kg herkkutatteja. Meillä on täällä tattiparatiisi! Olen niistä niin onnellinen.

Syksyyn tietysti kuuluu omenat. Olen kiitollinen että olen niitä saanut tänä syksynä tyttäreltä ja ystävältä. Meillä kyllä on ollut pari yritystä omenapuiden istutuksesta mökille. Vuosia sitten päätimme istuttaa tänne kolme omenapuuta, yhden jokaiselle tyttärelle. Puut istutettiin syksyllä. Seuraavana keväänä niitä ei enää ollut. Jänikset olivat ne syöneet talven aikana. Parin vuoden kuluttua uusi yritys. Silloin jopa yritimme suojata puut talveksi verkolla. Mutta toinenkin yritys epäonnistui, harmi.

Sain sen verran paljon omenia että tein niistä ison kattilallisen omenasosetta. Kun keitin omenanlohkoja lisäsin sekaan pari kanelitankoa. Siitä tuli tosi hyvää. Sitä voi käyttää kakkujen täytteeksi ja syödä pannukakun kanssa. Yksi loisto idea on käyttää sitä joulutorttuihin luumusoseen sijaan.

Jo vuosia olen pakastanut omenanlohkoja. Mieluummin käytän talvella kotimaisia omenia kuin ulkolaisia omenia.  Niitä on kiva käyttää talvella omenapiirakoihin, omenajälkiruokiin ja aamupirtelöihin.

Moni onkin blogeissaan kesän ja syksyn aikana jakanut ihania omenapiirakka reseptejä. Nyt minäkin jaan ihanan oman kokeiluni.

Pohja on ihan perinteinen pohja:

100 g voita

1 dl sokeria

1 kananmuna

2,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

Täyte:

Paljon omenanlohkoja, en kuori niitä

2 dl mascarponejuustoa

2 kananmunaa

0,5 – 1 dl sokeria

Pohjan päälle levitän ensin omatekoista omenasosetta ohuen kerroksen. Sitten asettelen lohkot kauniisti soseen päälle. Sitten siivilöin kanelia lohkojen päälle. Sitten lisään täytteen. Paistan 200 asteessa n. 30 minuuttia.

On muuten niin hyvää, ettei muruakaan jää!

Aurinkoisia syyspäiviä meille kaikille!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.