Lähes täydellistä korvasienikeittoa

Yksi rakkaimmista harrastuksistani on sienien poimiminen. Heti vapun jälkeen suunnistan metsään tekemään tilannekatsausta, onko vielä lunta, onko vielä korvasieniä? Aika usein olen poiminut ensimmäiset pienet korvasienet Äitienpäivän tienoilla. Keväästä riippuen sadonkorjuu kestää 3-4 viikkoa.  Parhaana vuotena poimin korvasieniä n. 50 kg. Tämä vuosi olikin sitten huonoin vuosi koskaan. Saalista sain ainoastaan n. 5 kg. Toukokuu oli harvinaisen kuiva kuukausi siksi sato jäi vähäiseksi, ainakin täällä meillä. Toivotaan että ensi vuonna on hyvä korvasieni vuosi!

 

Keitän korvasienet aina heti huuhtelun jälkeen kahteen kertaan (2 x 10 min.). Pussitan ja pakastan ne. Joskus olen kokeillut kuivattamista mutta minusta se on niin hidasta puuhaa. Kuivatut sienet on kuitenkin aina ensin liotettava ja keitettävä ennen kuin valmistat niistä ruokaa. Eli siinähän on moninkertainen työ.

 

Meillä syödään sieniruokia noin kerran viikossa. Rakastan sieniruokia, voisin elää pelkästään niillä. Kaikkea mahdollista olen kokeillut, keittoja, muhennoksia, risottoja, pastoja, paistoksia, lettuja, salaatteja, pikkelsejä, jopa sienimakaroonilaatikkoa. Perheen ja ystävien suosikki on korvasienikeitto.

 

Tänään tein sitä tällä omalla reseptillä neljälle hengelle. Keitto on tosin joka kerta vähän erimakuista, riippuu mitä mausteita kaapista löytyy.

 

– sopivasti käyttövalmiita korvasieniä (arviolta 200 g)

– 1 sipuli, luomua

– 1 iso valkosipulin kynsi (käytän melkein kaikkiin ruokiin), luomua

– reilusti uusia tuoreita sipulinvarsia

– tuoretta timjamia, uusin kokeilu tähän keittoon

– ripaus valkopippuria

– 2-3 rkl vehnäjauhoja

– 1 kasvisliemikuutio

– 6 dl vettä

– 1 rasia tuorejuustoa esim. yrtti

 

Keiton kanssa tarjoilen usein itsetehtyä saaristolaisleipää.

 

Sienistä saa kokeilemalla ihania makuelämyksiä! Mikä on sinun suosikki sieniruoka?

3 vastausta artikkeliin “Lähes täydellistä korvasienikeittoa”

  1. Bloggaaja on turhan vaatimaton, sillä hän tekee TÄYDELLISTÄ korvasienikeittoa.
    Nimim. Marjan keitosta usein nauttinut
    Ps. Kiitos ohjeesta 😋

  2. Suosikkini on sienirisotto, joskus onnistuu, joskus ei…. Mutta sieniruoat ikisuosikki. Marjan Sienikeitto on legendaarinen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.