Hyvästi joulu!

Nyt se on ohi! Nyt jo, meni niin äkkiä! Joulu oli tuikkiva kynttilän liekki, joulu oli hiljaisuus. Joulu oli lahja, pienenpieni – lämpöinen ajatus vain.

Joka ikinen vuosi odotan joulua suurella innolla. Valmistaudun siihen pitkin vuotta mm. ostamalla lahjoja lahjakaappiini, kuten olen teille blogissani aiemmin kertonut. Joulun lähestyessä on niin ihana fiilistellä ja koristella kotia jouluiseksi vähitellen, ilman kiirettä.

Nyt sitten alkaa se joulusta luopuminen. Se on aina yhtä haikeaa ja yhtä vaikeaa. Aina kun omat rakkaat jouluvieraat ovat lentäneet pois suorastaan lamaannun. Menee päivä ihmetellessä, että nytkö joulu oikeasti on ohi. Sitten hyvästelen tontut ja enkelit pikkuhiljaa.  En koskaan kerää kaikkia joulukoristeita pois yhdellä kertaa, se olisi minulle aivan liian iso pudotus arkeen yhtäkkiä. Annan itselleni aikaa, ei kiirettä!

Täytyy tunnustaa, että jouluruokia minulla ei ole yhtään ikävä, kiintiö on täynnä. Tänä vuonna en syönyt yhtään jouluateriaa kinkkuineen ennen joulua. Siksi aattona kaikki tutut jouluherkut maistuivat niin herkullisilta. Ja tietysti tuli syötyä niitä eka kerralla vähän liikaakin. Neljän päivän jälkeen ei enää tee mieli yhtään jouluruokia. Se oli siinä, kiitos!

Tänään kylillä käydessä söimme lounaan paikallisessa Kiinalaisessa ravintolassa. Muutenkin meillä kyllä tykätään kiinalaisesta mutta tänään lounas maistui erityisen hyvälle. Kiitos kiinalaiset, anteeksi suomalaiset!

Jouluihminen on jouluihminen AINA! Tänään samalla reissulla päätin käydä ihan pikaisesti parissa Lifestyle puodissa. Jotain pientä jouluun liittyvää sieltä sitten oli pakko ostaa. Huokaus!

Joulu vanha, ikuinen, aina yhtä kultainen. Kaunis, herkkä, hempeä, pyhä, lämmin, lempeä. Kiitos joulusta 2018!

Silliä joulupöytään

Nyt on se kuuluisa sininen hetki. Puuhastelin keittiössä joulujuttuja. Katsoin ulos ikkunasta täällä joulumaassa. Oli ihan pakko keskeyttää hommat ja mennä ulos ihastelemaan sinistä hetkeä. Aina vaan jaksan sitä ihailla! Harmi kun en saa sitä kännykkäkamerallani ikuistettua sellaisena kuin sen livenä näen. Täällä se sininen hetki on aina kauniimpi kuin kotona kaupungissa. Kaupungissa on niin paljon muita valoja ympärillä häiritsemässä sen kauneutta.

Tänään oli siivouspäivä. Kiva kun on pakkasta ensimmäisen kerran tänä talvena reilusti yli kymmenen astetta. Tuntuu että matot puhdistui ilman pesua kun ne sai tuulettua muutaman tunnin ulkona pakkasessa. Pienen mökin siivous ei vie hirveästi aikaa, varsinkaan kun oli ahkera apulainen joka tuuletti matot ja imuroi.

Ehdin siis hyvin leipomaan yhden tyttöjen suosikki kakun, Vanhan ajan mausteisen piimäkakun. Luin vasta jostain lehdestä että suosituin joulukakku on taatelikakku. Ei meillä. Kerran sellaisen leivoin ja yksin sain sen syödä. Eli meillä leivotaan aina tuo vanha tuttu piimäkakku ilman rusinoita. Reseptin mukaan siihen tosiaan kuuluu rusinat mutta niitä meillä ei missään nimessä saa laittaa! Ei edes aikanaan joulupullaan. Kun tytöt oli pieniä, yritin laittaa joulupullaan rusinoita ja kerroin että ne kuuluvat jouluun. Löysin sitten rusinoita piilotettuna milloin mistäkin eli lapset nyppivät ne pullista pois. Meillä rusinoiden kulutus on olematon. Niiden käyttö on sallittu ainoastaan jouluglögissä manteleiden kanssa!

Tänään tein myös Igorin silligratiinin. Se on kuulunut meidän joulupöytään jo useamman vuosikymmenen. Aikanaan sen teki aina anoppi. Muistelen että resepti on löytynyt joskus 1980-luvulla Kotiliesi lehdestä. Siinä kerrottiin että resepti on venäläiseltä emigrantilta jonka suvussa resepti on kulkenut kauan.  Se on ihan uskomattoman hyvää! Vaikka olen täällä blogeissani kirjoittanut että soveltelen reseptejä periaatteella mitä kaapista löytyy. Tätä reseptiä en ole vuosien varrella miksikään muuttanut. Sitä vaan ei kannata muuttaa koska se on täydellinen resepti sellaisenaan. Tässä saatte reseptin.

IGORIN SILLIGRATIINI

4 Islannin rasvasillifilettä

2 keskikokoista sipulia

1 dl tilli-ruohosipulisilppua

1 dl smetanaa

1/2 dl kermaa

ripaus muskottia, neilikkaa ja currya

5 rkl tomaattisosetta

5 rkl itsetehtyä sinappia

Liota sillifileitä ensin vuorakauden ajan maito-vesiseoksessa (2 osaa maitoa, 1 osa vettä.

Jauha sillit ja sipulit hienoksi monitoimikoneella. Lisää tilli-ruohosipuli-silppu, smetana, kerma, sinappi, tomaattisose ja mausteet. Loraus konjakkia. Sekoita hyvin. Silli säilyy hyvin jääkaapissa tai sen voi pakastaa. Itse lisään maitotuotteet vasta aattona ennen tarjoilua.

Enää kolme yötä jouluaattoon ja sitten saan syödä tuota ihanaa herkkua! Suosittelen sitä ihan kaikille!

 

Perillä joulumaassa

Viikko vielä ja sitten on jouluaatto!

Tästä se joulu alkaa. Olo on niin jouluinen kun tänään saavuimme tänne joulumaahan, omalle mökille. Kolmen tunnin ajomatka ei tuntunut ollenkaan pitkältä, se meni tosi nopeasti. Auto oli lastattu täyteen joulua! Meitä siis oli kaksi aikuista ja pieni Väinö koira. Vähän jännitin mahtuuko kaikki nyssykät autoon? Ilo oli suuri kun kaikki jo tehdyt jouluruuat, joululahjat, iso korillinen kynttilöitä, tuo uusi ihana joulutonttu tyttö ja kymmenen muuta nyssykkää mahtuivat autoon. Kaikki pääsivät onnellisesti perille!

Lähtö oli klo 8.00, oli vielä pimeää. Hienoa oli seurata matkan edetessä kun päivä valkeni. Lunta oli hyvin vähän mutta kaikki ympärillä näytti puhtaan valkoiselta siis niin kauniilta. Puhelu matkalla kertoi että Helsingissä oli rankka lumisade. Onneksi ei meillä, oli hyvä ajokeli.

Perillä meitä odotti ihana rauha ja hiljaisuus. Olo oli niin onnellinen ja levollinen. Ihana olla täällä!

Tullessa mökissä oli lämmintä + 15 astetta. Kuivat puut pönttöuuniin ja lämpö nousi tunnissa sopivaan + 20 asteeseen. Tunti siinä meni autokuormaa purkaessa. Kukat, kynttilät ja tontut on nyt asemissa ja odottavat H-hetkeä.

Edessä on ihana viikko hidasta elämää. Teen joka päivä vain yhden jouluun liittyvän jutun. Huomenna tosin on myös käynti kylillä ruokakaupassa. Ostan kaikki mitä tarvitsen jouluvalmisteluihin. Kauppalista on pitkä. Listalla on kaikki kalaruokiin liittyvät raaka-aineet ja osa leivontaan liittyviä tarvikkeita. Joulutortut teen itsetehdystä omenasoseesta. En ole enää muutamaan vuoteen tehnyt torttuja luumusoseesta. Suosittelen kaikille vaihteeksi omenasosetta luumusoseen sijaan. Hieno makuelämys!

Nyt lähden sytyttämään lyhtyjä pihalle, on se ihana sininen hetki. Nautitaan siitä!

Punaisen tuvan leipää

Monta kaunista aurinkoista päivää on nyt takana, toivottavasti ainakin yhtä monta edessäkin. Tosiasia on se että kun aurinko paistaa parin viikon harmauden jälkeen niin olo on paljon energisempi ja valoisampi. Olen saanut kaikki tekemättömät kotityöt nyt tehtyä.

Nyt sitä energiaa riitti myös leipomiseen. Pitkästä aikaa päätin leipoa saaristolaisleipää. Piti oikein miettiä, milloin olin niitä edellisen kerran leiponut? Vastaus, heinäkuussa ennen Rooman matkaa. Niin se aika vierähtää…

Nyt oli siksikin hyvä hetki leipoa koska olin juuri ostanut Rekosta monenlaisia luomujauhoja jauhokaapin täydennykseksi.

Joka kerta kun leivon ihmettelen miksi en leivo useammin? Leipominen on vaan niin rentouttavaa! Ja voi mikä ihana tuoksu keittiöstä leijuukaan koko kotiin, tällä kertaa koko mökkiin.

Entä sitten se hetki kun leikkaat ensimmäisen palan vähän vielä lämmintä leipää ja maistat sitä? Se vaan on pysäyttävän hyvää! Tuntee itsensä hetkeksi ihan mestarileipuriksi. Toki saaristolaisleipä on parhaimmillaan vasta parin päivän kuluttua siitä kun se on uunista otettu ulos. Mutta eihän sitä nyt maistamatta jaksa kahta päivää odottaa, eihän?

Tässä olisi se resepti jolla tänään leivoin.

1 l omenatuoremehua

2 pkt hiivaa

1 rkl suolaa

3 dl maltaita

3 dl vehnäleseitä

3 dl ruisjauhoja

11 -13 dl vehnäjauhoja

3 dl siirappia

 

Tänään leivoin ensimmäisen kerran niin että nesteenä oli omenatuoremehua, voin antaa siitä suosituksen. Pitkään käytin appelsiinituoremehua ja vuosia sitten aina piimää. Kiva kokeilla eri vaihtoehtoja!

Mikä leipä on sinun suosikkisi?

Joulunavaus

Julistan jouluun valmistautumisen alkaneeksi mökillä nyt!

Miten sitä ihminen voikaan monen vuosikymmenen elämänkokemuksella tulla aina yhtä onnelliseksi kun saa kaivaa laatikoista esille vanhoja ihania jouluaarteita. Monet joulujutut on vuosikymmeniä vanhoja. Niillä on jo iso tunnearvo ja omat tarinansa. Osa on löytöjä kirpputoreilta ja niiden rahallinen arvo on vähäinen. Silti nekin voivat tuottaa suurta iloa vuodesta toiseen.

Monta tonttua ja joulupöytäliinaa on omien rakkaiden tyttöjen pienin kätösin askartelemia ja ompelemia. Ne vasta onkin ikuisia aarteita!

Aika paljon meille on joulutavaraa vuosien varrella kertynyt. Lähes joka vuosi sorrun ostamaan jotain uutta. Tänä vuonna menin ihan pökerryksiin Helsingissä käydessä Villeroy & Bochin jouluosastolla. Kaikki oli niin ihanaa. Oli tosi vaikea päättää mitä ostaisin, mikä niistä lukuisista ihanuuksista pääsisi meidän joulumökkiin? Päädyin ostamaan yhden uuden keramiikkamökin meidän mökkikylään. Tänään oli pienen mökkikadun avajaiset. Sitten oli pakko ostaa joulutortuille uusi kaunis tarjoilulautanen ja yksi pieni suloinen kannu. Ajattelin että se voisi olla sopiva rosollin kastikkeelle.

Suurin heikkouteni on ostaa melkein joka vuosi uusi ovikranssi. En vaan voi vastustaa niitä! Luulen jo ostaneeni sen maailman kauneimman kranssin, niin seuraavana vuonna eteeni tulee joku ihanuus mikä on pakko ostaa. Niitä ihanuuksia löytyy Joulumessuilta. Mitähän sieltä tänä vuonna löytyy?

Lyhtyjä en myöskään voi vastustaa. Niitä meillä on monta, siis tosi monta. Tänään muuten ostin yhden uuden lisää. Toki lyhdyt eivät ole ikuisia, niitä on pakko välillä hävittää. Niiden käyttöikä ei ole vuosikymmeniä. Meillä niitä käytetään mökillä ollessa päivittäin lähes puolen vuoden ajan. Kynttilöitä kuluu paljon. Olen monen kynttilätehtaan kanta-asiakas, tukkualennusta jo kaipailen.

Joulun vietämme mökillä, täällä on paras tunnelma joulunviettoon. Minulle jouluihmiselle joulu on aina vuoden kohokohta! Ai niin, ensimmäiset joululahjat paketoin jo kuukausi sitten. Joululahjoja ostan lahjakaappiini ympäri vuoden. Joulustressiä minulla ei ole!

Ihanaa joulunodotusta kaikille!

Aamulenkki suolla

Heti kun heräsin ja näin ikkunasta maailman kauneimman auringonnousun, ajattelin että ihana herätä uuteen päivään. Valitettavasti en onnistunut puhelimeni kameralla tallentamaan sitä hienoa tunnelmaa ja värimaailmaa sellaisena kuin sen näin.

Ikkunasta tuijottelun jälkeen, päätin suunnistaa suolle. Syksyinen suo ja ruskanvärit ovat vaan niin kauniita. Syksyisin on paljon miellyttävämpää liikkua suolla kuin kesähelteellä lakkasuolla miljoonan paarman seurassa. Nyt siellä vallitsi täydellinen hiljaisuus ilman yhtäkään hyönteismaailman edustajaa. Kuuman ja kuivan kesän jälkeen suolla oli yllättävän märkää. Muutaman kerran meinasin oikeasti upota suohon. Piti olla tarkkana kun hyppi mättäältä mättäälle.

Harvinainen kesä takana koska sain mustikoita tosi vähän. Vähän enemmän lakkoja ja niitä puolukoita kuten pari päivää sitten kirjoitin, en yhtään. Nyt oli suuri ilo poimia karpaloita. Ei niitä kyllä hirveästi ollut eikä ne jättikokoisiakaan olleet mutta olen kiitollinen niistä muutamasta litrasta. Itseasiassa en minä niistä edes hirveästi tykkää mutta suurta mielihyvää tuottaa se että saan poimia kaikenlaisia marjoja. Aina ei saaliskaan ole pääasia vaan se että pääsen metsään ja luontoon omien ajatusten kanssa. Se on parasta terapiaa!

Mennään metsään!

Ylistyslaulu herkkutateille

Hei! Kolmen viikon tauon jälkeen pääsin vihdoinkin metsään. Toiveikkaana lähdin sienikorin ja ämpärin kanssa löytöretkelle. Tavoitteena oli löytää suppilovahveroita ja mattimyöhäsenä puolukoita.

No puolukoita en löytänyt ainuttakaan. Tosin lehtijuttujen mukaan näillämain niitä olikin vähän. Thaimaalaiset poimijat olivat poimineet ne vähäisetkin. Suon sen ilon heille! He ovat ahkeria ja tarkkoja poimijoita. Minulla on harvinainen syksy, en saanut säilöön yhtään puolukkaa. Onneksi pakastimessa on vähän jäljellä viime vuoden satoa.

Surukseni en sitten myöskään löytänyt yhtään suppilovahveroa. Olen viime viikkoina nähnyt sosiaalisessa mediassa lukemattomia kuvia missä esitellään valtavia suppilovahvero saaliita. Monet ovat saaneet niitä saavikaupalla. Siksi ihmettelinkin että missä ne oikein piileksii? Miksi minä en kohdannut ainuttakaan?

Onnekseni löysin korillisen kelpo herkkutatteja. Meillä syödään sitten huomenna tattirisottoa.

Pari viikkoa sitten automatkalla ostin matkalukemiseksi uuden sienikirjan ja upean Suuren Herkkutattikirjan. Uusi sienikirja oli minun neljäs sienikirja. Sienikirja kuulemma pitää ostaa kolmen vuoden välein, tietoja sienistä kun päivitetään jatkuvasti.

Suuresta Herkkutattikirjasta opin monta uutta asiaa. Tässä jaan niistä muutamia.

Herkkutatti, tryffeli ja huhtasieni ovat maailman himotuimpia sieniä. Niillä tehdään kauppaa miljardien arvosta vuosittain. Mikä niistä on sinun mielestä paras? Minun mielestä herkkutatti ansaitsee paikan korkeimmalla huipulla. Herkkutatti on kosmopoliitti, jonka historia juontaa juurensa antiikin Roomaan. Se on tervetullut tulonlähde ihmisille ympäri maailmaa ja ikuinen tutkimuskohde biologeille.

Herkkutatti on tunnettu ja siitä on puhuttu jo 2 000 vuoden ajan. Monissa kielissä sekä herkkutatista että sienistä yleensä on käytetty samaa nimitystä. Se kertoo jotakin herkkutatin asemasta sienimaailmassa. Mykologia eli sienitiede syntyi Euroopassa. Se alkoi kehittyä vähitellen 1700-luvulla ja kasvoi vakiintuneeksi tieteenalaksi 1800-luvun loppupuolella. Ensimmäinen herkkutateista kertova kirja julkaistiin vuonna 1763. Sen on kirjoittanut tanskalainen Otto Friedrich Müller. Müller puhui herkkutatista nimellä Pilse, joka on tanskankielinen versio saksan sientä tarkoittavasta sanasta Pilze. Müllerin kirja ilmestyi siis 250 vuotta sitten, ja siitä lähtien herkkutatista on ajateltu, sanottu ja kirjoitettu paljon.

Jos herkkutatti on laji, porcini on tavaramerkki, sana tarkoittaa italiassa vain herkkutattia. Italia on saanut kunnian nostaa porcinin ravintoloiden tärkeäksi raaka-aineeksi ensin paikallisesti ja sitten kaikkialla gastronomisessa maailmassa. Roomalaiset rakastavat sieniä. Siellä sienillä oli niin suuri rooli roomalaisessa ruokavaliossa että niitä pidettiin klassisen roomalaisen mässäilyn symbolina.

Kaiken huippu: Herkkutatti on terveellistä!!! Laihdutusteollisuus keksii nopeasti uusia trendejä ja vie ne niin pitkälle kuin mahdollista. Siksi on markkinoitu The M-Plan, jossa M tarkoittaa Mushroomia. Kyseessä on sieniin perustuva dieetti, jossa paino laskee kahdessa viikossa! Ylimääräistä lähtee juuri oikeista paikoista: takapuolesta, reisistä, vatsasta ja käsivarsista. Dieetissä ei tarvitse tehdä muuta kuin syödä sieniruokaa lounaaksi tai päivälliseksi 14 päivän ajan!!!

Täytynee kokeilla dieettiä joskus, ehkä ensi vuonna. Nautitaan nyt syksystä ja sen väriloistosta!

 

Syksy ja sadonkorjuun ilo

Rakastan syksyä! Tykkään poimia sieniä ja marjoja kuten olen aiemmissa postauksissa kirjoittanut. Mielelläni vaeltelen metsässä useamman tunnin päivässä.  Eli joka syksy kymmeniä tunteja. Aika kuluu siellä huomaamatta ilman kelloa. Rakastan metsän tuoksua ja hiljaisuutta. Siellä on niin levollinen mieli.

Viime viikolla poimin vielä mustikoita. Nyt olen keskittynyt sieniin. Kolmen viimeisen päivän aikana olen kerännyt noin 10 kg herkkutatteja. Meillä on täällä tattiparatiisi! Olen niistä niin onnellinen.

Syksyyn tietysti kuuluu omenat. Olen kiitollinen että olen niitä saanut tänä syksynä tyttäreltä ja ystävältä. Meillä kyllä on ollut pari yritystä omenapuiden istutuksesta mökille. Vuosia sitten päätimme istuttaa tänne kolme omenapuuta, yhden jokaiselle tyttärelle. Puut istutettiin syksyllä. Seuraavana keväänä niitä ei enää ollut. Jänikset olivat ne syöneet talven aikana. Parin vuoden kuluttua uusi yritys. Silloin jopa yritimme suojata puut talveksi verkolla. Mutta toinenkin yritys epäonnistui, harmi.

Sain sen verran paljon omenia että tein niistä ison kattilallisen omenasosetta. Kun keitin omenanlohkoja lisäsin sekaan pari kanelitankoa. Siitä tuli tosi hyvää. Sitä voi käyttää kakkujen täytteeksi ja syödä pannukakun kanssa. Yksi loisto idea on käyttää sitä joulutorttuihin luumusoseen sijaan.

Jo vuosia olen pakastanut omenanlohkoja. Mieluummin käytän talvella kotimaisia omenia kuin ulkolaisia omenia.  Niitä on kiva käyttää talvella omenapiirakoihin, omenajälkiruokiin ja aamupirtelöihin.

Moni onkin blogeissaan kesän ja syksyn aikana jakanut ihania omenapiirakka reseptejä. Nyt minäkin jaan ihanan oman kokeiluni.

Pohja on ihan perinteinen pohja:

100 g voita

1 dl sokeria

1 kananmuna

2,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

Täyte:

Paljon omenanlohkoja, en kuori niitä

2 dl mascarponejuustoa

2 kananmunaa

0,5 – 1 dl sokeria

Pohjan päälle levitän ensin omatekoista omenasosetta ohuen kerroksen. Sitten asettelen lohkot kauniisti soseen päälle. Sitten siivilöin kanelia lohkojen päälle. Sitten lisään täytteen. Paistan 200 asteessa n. 30 minuuttia.

On muuten niin hyvää, ettei muruakaan jää!

Aurinkoisia syyspäiviä meille kaikille!

 

Sienestäjän saaliit

Kolmen viikon mökkeily tauon jälkeen olin jo ihan paniikissa, jäänkö tänä vuonna ilman sieniä. Elokuussa ennen Rooman matkaa, en ollut löytänyt vielä  yhtään tattia. Mikä on tosi harvinaista. Muistan yhden kesän, en kylläkään muista vuotta, jolloin poimin ensimmäiset tatit juhannuspäivänä.

Tämän kesän sienettömyys tai tarkemmin sienien tavallista myöhäisempi ilmestyminen tietysti johtui kuumasta ja kuivasta keväästä ja alku kesästä. Onneksi saatiin sopivasti sadetta ja sen myötä sieniä. Monilla paikkakunnilla sieniä on näyttänyt tulevan tavallista enemmän. Hienoa!

Minun sienien keruu on ollut hyvin rajoittunutta. Olen vuosikymmenet keskittynyt poimimaan lähinnä vain korvasieniä ja tatteja. Tateistakin vain herkkutatteja. Yhden huippu herkkutatti vuoden muistan ikuisesti, silloin nimittäin poimin vain lakit kun niitä tuli niin valtavasti! Rajoittuneisuuteni johtuu siitä että noita sieniä on löytynyt ihan tästä mökin lähimetsistä valtaisat määrät. Kolmeen pakastimeen ei ole marjojen jälkeen mahtunut muita sieniä.

Viime vuosina olen vakavasti harkinnut että menisin sienikurssille. Haluaisin oppia tuntemaan enemmän sieniä ja poimimaan uusia lajeja. Harmi etten tänä vuonna päässyt kursseille. Olin aina väärässä paikassa, väärään aikaan kurssien suhteen.  Toivottavasti se ensi vuonna onnistuu.

Tasan viikon olen ollut täällä mökillä ja joka päivä poiminut sieniä. Nyt on ollut sienestäjän onnenpäivät. Suurin ilonaihe on se että minulla on nyt ihan uusi sieni tuttavuus, kehnäsieni. Omistan kolme sienikirjaa. Tutkittuani kaikista niistä ja lisäksi sain vahvistuksen hyvältä ystävältä, rohkenin poimia niitä. Täällä niitä olikin runsaasti.

Kehnäsieni (Rozites caperata) on kolmen tähden sieni, erittäin hyvä ruokasieni. Nyt meillä sitten on syöty kehnäsienipastaa ja kastiketta. Toki tattejakin olen poiminut. Tänään oli pakko saada tattimuhennosta. Täytyy tunnustaa että herkkutatti on edelleen minun suosikki sieneni.

Mikä on sinun suosikki sieni?

Onnenpäivä

Ihan jokainen meistä etelästä pohjoiseen on saanut nauttia pitkään oikeasta intiaanikesästä. Kivahan se on että aurinko paistaa aina ja on lämmintä.

Helteeseen vedoten olen lykännyt marjametsään menoa. Marjojen poimiminen on minulle rakas harrastus. Tänä kesänä olen käynyt tähän mennessä ainoastaan kerran mustikka tilannetta kartoittamassa. Silloin ne oli tosi pieniä ja niitä oli tosi vähän tässä mökin lähimetsässä.

Uutisissa on kerrottu että mustikkasato jää puolet pienemmäksi kuin viime vuonna. Se onkin tosi huono uutinen.

Tänä aamuna päätin mennä lakkasuolle katsomaan mikä tilanne on sillä rintamalla. Lähdin matkaan polkupyörällä. Matka on lyhyt vain noin 500 m. Se on mökin lähin pieni suo. Ei siellä kukaan muu käy kuin minä. Kaikki muut menevät autoillaan isoille soille isomman saaliin perään. Sopii minulle!

Paikallisessa lehdessä luki: Hilla, lakka, suomuurain Rubus chamaemorus Kainuussakin vähentynyt, mutta edelleen yleinen soiden ruohokasvi. Sato vaihtelee suuresti. Erittäin maukas. Kauppamarja.

Oletus oli että ei noita kauppamarjoja ole kun on niin pitkä kuiva kausi takana. Yllätys olikin suuri, olihan niitä. Tänään minulla varmaan oli optimi ajoitus, sain poimia kuivia marjoja. Huomisesta alkaen tänne on luvassa sadetta ja voimakkaita ukkoskuuroja.

Oli siellä suolla muuten isoja mustikoitakin mutta minä keskityin nyt keltaisen kullan poimintaan. Olin ihan hurmoksessa. Minua ei edes haitannut + 30 asteen kuumuus eikä tuhannet nälkäiset paarmat.

Saaliiksi sain viisi litraa isoja ja mehukkaita lakkoja. Minä poimin aina vain kypsiä marjoja. Suolle jäi isoja raakileita joten pääsen sinne vielä toisenkin kerran.

Tänään oli onnenpäivä!

Poimitko sinä hilloja vai lakkoja?