Uusi viikko, uusi ruoka

Se on sitten marraskuun viimeinen viikko alkanut. Pian on joulu, ihanaa!

Heräsin aamulla pirteänä uuteen viikkoon, suurin odotuksin mitähän kivaa viikko tuokaan tullessaan. Niin paljon minulla oli energiaa että heti aamulla keittokirjaa selatessa päätin tehdä jotain ihan uutta ruokaa.

Eilen olikin välipäivä ruuanlaitossa koska kävimme sunnuntain kunniaksi ulkona syömässä. Pitkästä, pitkästä aikaa kävimme kreikkalaisessa ravintolassa. Ruoka oli oikein herkullista!

Pakastinta penkoessa löysin sieltä 500 g ahvenfileitä. Eli niistä pitäisi valmistaa jotain herkkuruokaa. Aika pian löysinkin mieleisen Kalastajan gratiinin reseptin. Ohjeessa kala suosituksena oli kuha mutta minä tein sen ahvenista.

Minä kyllä aina luen ensin tarkkaan ohjeen mutta sitten alkaa se soveltaminen. Minun kokkaukseni punainen lanka on jo vuosia ollut se että valmistan ruokaa raaka-aineista mitä kaapista löytyy. Hyvin se on toiminut, ei ole yhtään ruokaa jäänyt syömättä. Leipomisessa ei voi kyllä yhtä paljon soveltaa. Leipoessa aika tunnollisesti noudatan reseptin aineita ja määriä.

Koska tämän päivän ruoka oli niin hyvää, halua jakaa reseptin teille kaikille. Koska olen soveltaja, jätin pois juurisellerin. Sitä meillä ei ole koskaan jääkaapissa. Se ei vaan kuulu suosikkeihini mutta syön toki jos joku sitä minulle tarjoaa. Mausteita en mittaile, laitan niitä ”sopivasti”, toki vähän maistellen. Minun ruoka ei ole koskaan mautonta, joskus tunnustan että se on vähän liian pippurista. Tykkään niin kovasti pyöräyttää pippurimyllystä mustapippuria !!!

Kalastajan gratiini, 4 annosta

500 g ahvenfileitä

ripaus suolaa

1 purkki (200g) ranskankermaa

1 dl vettä

4 rkl hienonnettua tilliä

ripaus suolaa ja rouhittua valkopippuria

 

Juuresseos

500 g jauhoista perunaa

300 g porkkanaa

200 g juuriselleriä

25 g voita

1 kananmuna

ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria

Koristeeksi sitruunan lohkoja ja tuoretta tilliä

Ensin valmistetaan juuresseos. Juurekset kuoritaan, pilkotaan ja keitetään suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Valutetaan ja survotaan karkeaksi voin kanssa. Lisätään kananmuna ja mausteet. Seos levitetään vuoan pohjalle. Suolalla maustetut kalafileet laitetaan juuresseoksen päälle. Niiden päälle lusikoidaan ranskankermaseos (vesi, tilli ja mausteet). Ruokaa kypsennetään 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 30 minuuttia. Ja sitten sitä syödään hyvällä ruokahalulla.

Kannattaa kokeilla. Mikä on sinun suosikki kala? Minulla niitä on kaksi ylitse muiden, ahven ja siika.

Punaisen tuvan leipää

Monta kaunista aurinkoista päivää on nyt takana, toivottavasti ainakin yhtä monta edessäkin. Tosiasia on se että kun aurinko paistaa parin viikon harmauden jälkeen niin olo on paljon energisempi ja valoisampi. Olen saanut kaikki tekemättömät kotityöt nyt tehtyä.

Nyt sitä energiaa riitti myös leipomiseen. Pitkästä aikaa päätin leipoa saaristolaisleipää. Piti oikein miettiä, milloin olin niitä edellisen kerran leiponut? Vastaus, heinäkuussa ennen Rooman matkaa. Niin se aika vierähtää…

Nyt oli siksikin hyvä hetki leipoa koska olin juuri ostanut Rekosta monenlaisia luomujauhoja jauhokaapin täydennykseksi.

Joka kerta kun leivon ihmettelen miksi en leivo useammin? Leipominen on vaan niin rentouttavaa! Ja voi mikä ihana tuoksu keittiöstä leijuukaan koko kotiin, tällä kertaa koko mökkiin.

Entä sitten se hetki kun leikkaat ensimmäisen palan vähän vielä lämmintä leipää ja maistat sitä? Se vaan on pysäyttävän hyvää! Tuntee itsensä hetkeksi ihan mestarileipuriksi. Toki saaristolaisleipä on parhaimmillaan vasta parin päivän kuluttua siitä kun se on uunista otettu ulos. Mutta eihän sitä nyt maistamatta jaksa kahta päivää odottaa, eihän?

Tässä olisi se resepti jolla tänään leivoin.

1 l omenatuoremehua

2 pkt hiivaa

1 rkl suolaa

3 dl maltaita

3 dl vehnäleseitä

3 dl ruisjauhoja

11 -13 dl vehnäjauhoja

3 dl siirappia

 

Tänään leivoin ensimmäisen kerran niin että nesteenä oli omenatuoremehua, voin antaa siitä suosituksen. Pitkään käytin appelsiinituoremehua ja vuosia sitten aina piimää. Kiva kokeilla eri vaihtoehtoja!

Mikä leipä on sinun suosikkisi?

Joulunavaus

Julistan jouluun valmistautumisen alkaneeksi mökillä nyt!

Miten sitä ihminen voikaan monen vuosikymmenen elämänkokemuksella tulla aina yhtä onnelliseksi kun saa kaivaa laatikoista esille vanhoja ihania jouluaarteita. Monet joulujutut on vuosikymmeniä vanhoja. Niillä on jo iso tunnearvo ja omat tarinansa. Osa on löytöjä kirpputoreilta ja niiden rahallinen arvo on vähäinen. Silti nekin voivat tuottaa suurta iloa vuodesta toiseen.

Monta tonttua ja joulupöytäliinaa on omien rakkaiden tyttöjen pienin kätösin askartelemia ja ompelemia. Ne vasta onkin ikuisia aarteita!

Aika paljon meille on joulutavaraa vuosien varrella kertynyt. Lähes joka vuosi sorrun ostamaan jotain uutta. Tänä vuonna menin ihan pökerryksiin Helsingissä käydessä Villeroy & Bochin jouluosastolla. Kaikki oli niin ihanaa. Oli tosi vaikea päättää mitä ostaisin, mikä niistä lukuisista ihanuuksista pääsisi meidän joulumökkiin? Päädyin ostamaan yhden uuden keramiikkamökin meidän mökkikylään. Tänään oli pienen mökkikadun avajaiset. Sitten oli pakko ostaa joulutortuille uusi kaunis tarjoilulautanen ja yksi pieni suloinen kannu. Ajattelin että se voisi olla sopiva rosollin kastikkeelle.

Suurin heikkouteni on ostaa melkein joka vuosi uusi ovikranssi. En vaan voi vastustaa niitä! Luulen jo ostaneeni sen maailman kauneimman kranssin, niin seuraavana vuonna eteeni tulee joku ihanuus mikä on pakko ostaa. Niitä ihanuuksia löytyy Joulumessuilta. Mitähän sieltä tänä vuonna löytyy?

Lyhtyjä en myöskään voi vastustaa. Niitä meillä on monta, siis tosi monta. Tänään muuten ostin yhden uuden lisää. Toki lyhdyt eivät ole ikuisia, niitä on pakko välillä hävittää. Niiden käyttöikä ei ole vuosikymmeniä. Meillä niitä käytetään mökillä ollessa päivittäin lähes puolen vuoden ajan. Kynttilöitä kuluu paljon. Olen monen kynttilätehtaan kanta-asiakas, tukkualennusta jo kaipailen.

Joulun vietämme mökillä, täällä on paras tunnelma joulunviettoon. Minulle jouluihmiselle joulu on aina vuoden kohokohta! Ai niin, ensimmäiset joululahjat paketoin jo kuukausi sitten. Joululahjoja ostan lahjakaappiini ympäri vuoden. Joulustressiä minulla ei ole!

Ihanaa joulunodotusta kaikille!

Näytönpaikka ja Luonnollisesti

Vielä tätä vuotta on jäljellä puolitoista kuukautta mutta jo tässä vaiheessa voin sanoa että tämä vuosi on ollut museoiden vuosi. Laskin että tänä vuonna olen tähän mennessä käynyt museoissa ympäri Suomea 15 kertaa. Sekä Ateneumissa että Oulun taidemuseossa olen käynyt kaksi kertaa.  Muutamaan museoon matkojen varrella olisimme menneet mutta ne oli remonttien vuoksi suljettuja. Museokortti omilta tytöiltä joululahjaksi viime vuonna oli ihan huippu lahja, kiitos siitä!

Oulun taidemuseossa on nyt esillä kaksi hyvin erilaista näyttelyä, molemmat on hyvin mielenkiintoisia.

Näytönpaikka pohjoisessa piilaaksossa on esillä 6.1.2019 saakka. Oulun teknologiabuumi oli kuumimmillaan parikymmentä vuotta sitten. Pohjoinen teollisuuskaupunki oli muuntunut 1960- luvulta 1990-luvulle tultaessa yhdeksi Suomen tärkeimmistä informaatioteknologian keskuksista. Taidetta, teknologiaa ja historiaa yhdistelevä Näytönpaikka pohjoisessa piilaaksossa – näyttely kertoo faktaa ja fiktiota yhdistäen kiihkeästä aikakaudesta. Miten Oulun ihme syntyi, kukoisti, syöksyi syvälle ja mihin se luotaa nykyisyydessä. Näyttely ei ole historiikki eikä juhlapuheiden retoriikkaa, vaan elämänmakuinen ja mukaansa tempaava muistimatka lähimenneisyyteen.

Näyttelyn tarinan on luonut kirjailija Antti Leikas, joka itse on työskennellyt oululaisessa IT-yrityksessä 1990-luvun puolivälistä lähtien. Näyttely on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa ja sitä on tukenut Valtioneuvoston kanslian Suomi 100-hanke  ja Oulun kaupunki.

Ensimmäisen kerroksen näyttelyn nimi on Luonnollisesti. Kuvataiteilija Anni Rapinoja  ja Hailuotokuuluvat yhteen kuin kaarna mäntyyn ja muurahainen kekoon. Rapinoja on vienyt luotolaisia työtovereita, kasveja, eläimiä, maata ja vettä näyttelyihin ja taidemuseoiden kokoelmiin 1990-luvun alusta lähtien.

Vuodenkierto rytmittää työn vaiheita, luonnossa kulkemista, kuvaamista, keräämistä, puhdistamista, kuivattamista, teknisen ja esteettisen toteutuksen pohdiskelua, kokoamista ja rakentamista. Teosten muoto on usein otettu ihmisten esineellisestä maailmasta, mutta ensimmäinen ja viimeinen sana on aina luonnolla, jonka hyvinvointi ja pahoinvointi koituvat myös ihmisen osaksi.

Yli 35 vuotta kuvataiteilijana toiminut Rapinoja kuvaa työskentelyään mieluisaksi tutkimustyöksi. ”Jokaisen kasvin kanssa pitää tehdä oma tutkimusprosessinsa. Samaa menetelmää ei voi käyttää kahdesti. Kun tiedän miten tämä kasvi haluaa olla ja tunnen sen luonteen, on ilo työskennellä.”

Oulun näyttelyn metsäaiheiset videoteokset ovat kaikki uusia, samoin hirviin liittyvät teokset. Mukana on myös tuoreilla teoksilla täydennettyjä installaatioita kuten eläinten papanoista (!!!) tehtyjä kattokruunuja Luonnon valot – sarjasta. Rapinojan kenties tunnetuin ja rakastetuin teossarja Luonnon Garderobi on myös esillä. Se koostuu pääosin Nykytaiteen museo Kiasmasta lainatusta kokonaisuudesta.

Jälkimmäinen näyttely erityisesti oli todella vaikuttava. Kyllä Suomen luonnosta voi löytää hienoja materiaaleja upeisiin taideluomuksiin. Eniten tykkäsin niistä pajunkissa kengistä!

Viime aikoina on ollut niin tasaisen harmaa syyssää, jos kaipaat piristystä päivääsi niin suosittelen käyntiä Oulun taidemuseossa tai jossain muussa museossa!

 

Aamulenkki suolla

Heti kun heräsin ja näin ikkunasta maailman kauneimman auringonnousun, ajattelin että ihana herätä uuteen päivään. Valitettavasti en onnistunut puhelimeni kameralla tallentamaan sitä hienoa tunnelmaa ja värimaailmaa sellaisena kuin sen näin.

Ikkunasta tuijottelun jälkeen, päätin suunnistaa suolle. Syksyinen suo ja ruskanvärit ovat vaan niin kauniita. Syksyisin on paljon miellyttävämpää liikkua suolla kuin kesähelteellä lakkasuolla miljoonan paarman seurassa. Nyt siellä vallitsi täydellinen hiljaisuus ilman yhtäkään hyönteismaailman edustajaa. Kuuman ja kuivan kesän jälkeen suolla oli yllättävän märkää. Muutaman kerran meinasin oikeasti upota suohon. Piti olla tarkkana kun hyppi mättäältä mättäälle.

Harvinainen kesä takana koska sain mustikoita tosi vähän. Vähän enemmän lakkoja ja niitä puolukoita kuten pari päivää sitten kirjoitin, en yhtään. Nyt oli suuri ilo poimia karpaloita. Ei niitä kyllä hirveästi ollut eikä ne jättikokoisiakaan olleet mutta olen kiitollinen niistä muutamasta litrasta. Itseasiassa en minä niistä edes hirveästi tykkää mutta suurta mielihyvää tuottaa se että saan poimia kaikenlaisia marjoja. Aina ei saaliskaan ole pääasia vaan se että pääsen metsään ja luontoon omien ajatusten kanssa. Se on parasta terapiaa!

Mennään metsään!

Ylistyslaulu herkkutateille

Hei! Kolmen viikon tauon jälkeen pääsin vihdoinkin metsään. Toiveikkaana lähdin sienikorin ja ämpärin kanssa löytöretkelle. Tavoitteena oli löytää suppilovahveroita ja mattimyöhäsenä puolukoita.

No puolukoita en löytänyt ainuttakaan. Tosin lehtijuttujen mukaan näillämain niitä olikin vähän. Thaimaalaiset poimijat olivat poimineet ne vähäisetkin. Suon sen ilon heille! He ovat ahkeria ja tarkkoja poimijoita. Minulla on harvinainen syksy, en saanut säilöön yhtään puolukkaa. Onneksi pakastimessa on vähän jäljellä viime vuoden satoa.

Surukseni en sitten myöskään löytänyt yhtään suppilovahveroa. Olen viime viikkoina nähnyt sosiaalisessa mediassa lukemattomia kuvia missä esitellään valtavia suppilovahvero saaliita. Monet ovat saaneet niitä saavikaupalla. Siksi ihmettelinkin että missä ne oikein piileksii? Miksi minä en kohdannut ainuttakaan?

Onnekseni löysin korillisen kelpo herkkutatteja. Meillä syödään sitten huomenna tattirisottoa.

Pari viikkoa sitten automatkalla ostin matkalukemiseksi uuden sienikirjan ja upean Suuren Herkkutattikirjan. Uusi sienikirja oli minun neljäs sienikirja. Sienikirja kuulemma pitää ostaa kolmen vuoden välein, tietoja sienistä kun päivitetään jatkuvasti.

Suuresta Herkkutattikirjasta opin monta uutta asiaa. Tässä jaan niistä muutamia.

Herkkutatti, tryffeli ja huhtasieni ovat maailman himotuimpia sieniä. Niillä tehdään kauppaa miljardien arvosta vuosittain. Mikä niistä on sinun mielestä paras? Minun mielestä herkkutatti ansaitsee paikan korkeimmalla huipulla. Herkkutatti on kosmopoliitti, jonka historia juontaa juurensa antiikin Roomaan. Se on tervetullut tulonlähde ihmisille ympäri maailmaa ja ikuinen tutkimuskohde biologeille.

Herkkutatti on tunnettu ja siitä on puhuttu jo 2 000 vuoden ajan. Monissa kielissä sekä herkkutatista että sienistä yleensä on käytetty samaa nimitystä. Se kertoo jotakin herkkutatin asemasta sienimaailmassa. Mykologia eli sienitiede syntyi Euroopassa. Se alkoi kehittyä vähitellen 1700-luvulla ja kasvoi vakiintuneeksi tieteenalaksi 1800-luvun loppupuolella. Ensimmäinen herkkutateista kertova kirja julkaistiin vuonna 1763. Sen on kirjoittanut tanskalainen Otto Friedrich Müller. Müller puhui herkkutatista nimellä Pilse, joka on tanskankielinen versio saksan sientä tarkoittavasta sanasta Pilze. Müllerin kirja ilmestyi siis 250 vuotta sitten, ja siitä lähtien herkkutatista on ajateltu, sanottu ja kirjoitettu paljon.

Jos herkkutatti on laji, porcini on tavaramerkki, sana tarkoittaa italiassa vain herkkutattia. Italia on saanut kunnian nostaa porcinin ravintoloiden tärkeäksi raaka-aineeksi ensin paikallisesti ja sitten kaikkialla gastronomisessa maailmassa. Roomalaiset rakastavat sieniä. Siellä sienillä oli niin suuri rooli roomalaisessa ruokavaliossa että niitä pidettiin klassisen roomalaisen mässäilyn symbolina.

Kaiken huippu: Herkkutatti on terveellistä!!! Laihdutusteollisuus keksii nopeasti uusia trendejä ja vie ne niin pitkälle kuin mahdollista. Siksi on markkinoitu The M-Plan, jossa M tarkoittaa Mushroomia. Kyseessä on sieniin perustuva dieetti, jossa paino laskee kahdessa viikossa! Ylimääräistä lähtee juuri oikeista paikoista: takapuolesta, reisistä, vatsasta ja käsivarsista. Dieetissä ei tarvitse tehdä muuta kuin syödä sieniruokaa lounaaksi tai päivälliseksi 14 päivän ajan!!!

Täytynee kokeilla dieettiä joskus, ehkä ensi vuonna. Nautitaan nyt syksystä ja sen väriloistosta!

 

Sienestäjän saaliit

Kolmen viikon mökkeily tauon jälkeen olin jo ihan paniikissa, jäänkö tänä vuonna ilman sieniä. Elokuussa ennen Rooman matkaa, en ollut löytänyt vielä  yhtään tattia. Mikä on tosi harvinaista. Muistan yhden kesän, en kylläkään muista vuotta, jolloin poimin ensimmäiset tatit juhannuspäivänä.

Tämän kesän sienettömyys tai tarkemmin sienien tavallista myöhäisempi ilmestyminen tietysti johtui kuumasta ja kuivasta keväästä ja alku kesästä. Onneksi saatiin sopivasti sadetta ja sen myötä sieniä. Monilla paikkakunnilla sieniä on näyttänyt tulevan tavallista enemmän. Hienoa!

Minun sienien keruu on ollut hyvin rajoittunutta. Olen vuosikymmenet keskittynyt poimimaan lähinnä vain korvasieniä ja tatteja. Tateistakin vain herkkutatteja. Yhden huippu herkkutatti vuoden muistan ikuisesti, silloin nimittäin poimin vain lakit kun niitä tuli niin valtavasti! Rajoittuneisuuteni johtuu siitä että noita sieniä on löytynyt ihan tästä mökin lähimetsistä valtaisat määrät. Kolmeen pakastimeen ei ole marjojen jälkeen mahtunut muita sieniä.

Viime vuosina olen vakavasti harkinnut että menisin sienikurssille. Haluaisin oppia tuntemaan enemmän sieniä ja poimimaan uusia lajeja. Harmi etten tänä vuonna päässyt kursseille. Olin aina väärässä paikassa, väärään aikaan kurssien suhteen.  Toivottavasti se ensi vuonna onnistuu.

Tasan viikon olen ollut täällä mökillä ja joka päivä poiminut sieniä. Nyt on ollut sienestäjän onnenpäivät. Suurin ilonaihe on se että minulla on nyt ihan uusi sieni tuttavuus, kehnäsieni. Omistan kolme sienikirjaa. Tutkittuani kaikista niistä ja lisäksi sain vahvistuksen hyvältä ystävältä, rohkenin poimia niitä. Täällä niitä olikin runsaasti.

Kehnäsieni (Rozites caperata) on kolmen tähden sieni, erittäin hyvä ruokasieni. Nyt meillä sitten on syöty kehnäsienipastaa ja kastiketta. Toki tattejakin olen poiminut. Tänään oli pakko saada tattimuhennosta. Täytyy tunnustaa että herkkutatti on edelleen minun suosikki sieneni.

Mikä on sinun suosikki sieni?

Onnenpäivä

Ihan jokainen meistä etelästä pohjoiseen on saanut nauttia pitkään oikeasta intiaanikesästä. Kivahan se on että aurinko paistaa aina ja on lämmintä.

Helteeseen vedoten olen lykännyt marjametsään menoa. Marjojen poimiminen on minulle rakas harrastus. Tänä kesänä olen käynyt tähän mennessä ainoastaan kerran mustikka tilannetta kartoittamassa. Silloin ne oli tosi pieniä ja niitä oli tosi vähän tässä mökin lähimetsässä.

Uutisissa on kerrottu että mustikkasato jää puolet pienemmäksi kuin viime vuonna. Se onkin tosi huono uutinen.

Tänä aamuna päätin mennä lakkasuolle katsomaan mikä tilanne on sillä rintamalla. Lähdin matkaan polkupyörällä. Matka on lyhyt vain noin 500 m. Se on mökin lähin pieni suo. Ei siellä kukaan muu käy kuin minä. Kaikki muut menevät autoillaan isoille soille isomman saaliin perään. Sopii minulle!

Paikallisessa lehdessä luki: Hilla, lakka, suomuurain Rubus chamaemorus Kainuussakin vähentynyt, mutta edelleen yleinen soiden ruohokasvi. Sato vaihtelee suuresti. Erittäin maukas. Kauppamarja.

Oletus oli että ei noita kauppamarjoja ole kun on niin pitkä kuiva kausi takana. Yllätys olikin suuri, olihan niitä. Tänään minulla varmaan oli optimi ajoitus, sain poimia kuivia marjoja. Huomisesta alkaen tänne on luvassa sadetta ja voimakkaita ukkoskuuroja.

Oli siellä suolla muuten isoja mustikoitakin mutta minä keskityin nyt keltaisen kullan poimintaan. Olin ihan hurmoksessa. Minua ei edes haitannut + 30 asteen kuumuus eikä tuhannet nälkäiset paarmat.

Saaliiksi sain viisi litraa isoja ja mehukkaita lakkoja. Minä poimin aina vain kypsiä marjoja. Suolle jäi isoja raakileita joten pääsen sinne vielä toisenkin kerran.

Tänään oli onnenpäivä!

Poimitko sinä hilloja vai lakkoja?

Herätys kello 6.00

Kun herää aikaisin ehtii enemmän. Tottahan se on. Mutta oikeasti meidän aikaiseen herätykseen on hyvä syy, GOLF. Luvassa on hellettä koko tulevaksi viikoksi. On miellyttävämpää pelata aikaisin aamulla kun ei ole vielä liian kuuma. Olenkin jo aiemmin täällä kertonut että aamulähdöt kesällä on niitä parhaita. Aamukaste, aurinko, lintujen laulu ja ympärillä kaunis kenttä, ne tuottaa iloa!

Jo koulussa on opetettu että aamiainen on päivän tärkein ateria. Aikaisin aamulla minulla ei oikein ole vielä nälkä. Olen jo monen vuoden ajan tehnyt illalla valmiiksi jääkaappiin ihanan aamiaisherkun. Se maistuu vaikka ei olisikaan hirveä nälkä. Se on joka ikinen aamu eri makuinen, riippuen siitä mitä se pitää sisällään. Välillä se on vähän niin kuin smoothie, välillä raakapuuromainen tai jotain siltä väliltä.

Meidän pakasteista löytyy vielä viime sadon marjoja. Ne pitäisi kiireesti syödä pois uuden sadon alta. Siksi aamuherkku on nyt hyvin marjaisa. Aika kirpeä kylläkin siksi lisäsin siihen pari teelusikallista hunajaa. Hunajan olen saanut lähitalon omasta ”hunajatehtaasta”, ihanaa herkkua. Koska edessä on neljän tunnin golf-kierros, halusin lisätä aamuherkkuun hiutaleita ja siemeniä.

Tässä lista raaka-aineista mitä tänään käytin:

  • – mustiaviinimarjoja
  • – puolukoita
  • – karpaloita
  • – tyrnirouhetta
  • – tuoretta inkivääriä raastettuna
  • – yhden appelsiinin puristettu mehu
  • – hunajaa
  • – kaurahiutaleita
  • – pellavansiemeniä
  • – auringonkukan siemeniä
  • – maustamatonta jogurttia

Aamuherkku on tosi helppo tehdä. Kaikki aineet vaan kulhoon ja sekoitan ne sauvasekoittimella tasaiseksi. Yleensä se on niin paksua että se syödään lusikalla. Odotan jo innolla huomista aamua!

Aurinkoista viikkoa kaikille meille!

Hohtavat nurkat

Huh hellettä! Kaunis päivä tänäänkin, ihan kiva. Mutta liian kuuma ulkona puuhasteluun. Auringonpalvonta ei ole ollenkaan minun juttu, en jaksa olla paikoillani auringossa 15 minuuttia pidempään. Onneksi mökissä sisällä on viileää.

Sain jonkun ihmeellisen päähänpiston että teen tänään meidän makuuhuoneessa suursiivouksen. Hellepäivän voi tietysti viettää monella tavalla.

Minä ryhdyin tuumasta toimeen. Suursiivoushan tarkoittaa että huone siivotaan lattiasta kattoon. Pieni välihuomautus, minulla ei ole tapana tehdä suursiivouksia säännöllisesti esim. jouluna ja juhannuksena. Teen niitä harvakseltaan. Jos innostus valtaa mielen niin silloin on ryhdyttävä heti toimeen.

Aloitin makuuhuoneen tyhjennyksen, ajatuksella kaikki ulos. Päätin pestä täkit ja tyynytkin. Helteellähän pyykit kuivuu pikavauhtia. Sänkyjen kantaminen ulos olikin yllättävän raskas homma. Tässä vaiheessa piti mennä toisen kerran uimaan. Aamu-uinnilla olin jo käynyt. Vesi on tosi lämmintä mutta kyllä se hetkeksi virkistää.

Siivous jatkui. Kun huone oli tyhjä, vuorossa oli perusteellinen imurointi. Sen jälkeen pesin lattian ihan konttaamalla. Tuolla tekniikalla en muista lattioita pesseeni vuosikymmeniin. Puhdasta tuli mutta polvet kipeytyivät. Siivoojan apulainen imuroi sängyt terassilla.

Hetken ihastelin tyhjää huonetta. Sitten alkoi tavaroiden takaisin roudaus. Oli ilo laittaa sänkyihin puhtaat lakanat, täkit ja tyynyt. Joka ikisen huoneessa olevan esineen pesin, kattolampun kristallitkin.

Olen varma että ensi yönä nukun tosi hyvin superpuhtaassa huoneessa ja näen kauniita unia!