Silliä joulupöytään

Nyt on se kuuluisa sininen hetki. Puuhastelin keittiössä joulujuttuja. Katsoin ulos ikkunasta täällä joulumaassa. Oli ihan pakko keskeyttää hommat ja mennä ulos ihastelemaan sinistä hetkeä. Aina vaan jaksan sitä ihailla! Harmi kun en saa sitä kännykkäkamerallani ikuistettua sellaisena kuin sen livenä näen. Täällä se sininen hetki on aina kauniimpi kuin kotona kaupungissa. Kaupungissa on niin paljon muita valoja ympärillä häiritsemässä sen kauneutta.

Tänään oli siivouspäivä. Kiva kun on pakkasta ensimmäisen kerran tänä talvena reilusti yli kymmenen astetta. Tuntuu että matot puhdistui ilman pesua kun ne sai tuulettua muutaman tunnin ulkona pakkasessa. Pienen mökin siivous ei vie hirveästi aikaa, varsinkaan kun oli ahkera apulainen joka tuuletti matot ja imuroi.

Ehdin siis hyvin leipomaan yhden tyttöjen suosikki kakun, Vanhan ajan mausteisen piimäkakun. Luin vasta jostain lehdestä että suosituin joulukakku on taatelikakku. Ei meillä. Kerran sellaisen leivoin ja yksin sain sen syödä. Eli meillä leivotaan aina tuo vanha tuttu piimäkakku ilman rusinoita. Reseptin mukaan siihen tosiaan kuuluu rusinat mutta niitä meillä ei missään nimessä saa laittaa! Ei edes aikanaan joulupullaan. Kun tytöt oli pieniä, yritin laittaa joulupullaan rusinoita ja kerroin että ne kuuluvat jouluun. Löysin sitten rusinoita piilotettuna milloin mistäkin eli lapset nyppivät ne pullista pois. Meillä rusinoiden kulutus on olematon. Niiden käyttö on sallittu ainoastaan jouluglögissä manteleiden kanssa!

Tänään tein myös Igorin silligratiinin. Se on kuulunut meidän joulupöytään jo useamman vuosikymmenen. Aikanaan sen teki aina anoppi. Muistelen että resepti on löytynyt joskus 1980-luvulla Kotiliesi lehdestä. Siinä kerrottiin että resepti on venäläiseltä emigrantilta jonka suvussa resepti on kulkenut kauan.  Se on ihan uskomattoman hyvää! Vaikka olen täällä blogeissani kirjoittanut että soveltelen reseptejä periaatteella mitä kaapista löytyy. Tätä reseptiä en ole vuosien varrella miksikään muuttanut. Sitä vaan ei kannata muuttaa koska se on täydellinen resepti sellaisenaan. Tässä saatte reseptin.

IGORIN SILLIGRATIINI

4 Islannin rasvasillifilettä

2 keskikokoista sipulia

1 dl tilli-ruohosipulisilppua

1 dl smetanaa

1/2 dl kermaa

ripaus muskottia, neilikkaa ja currya

5 rkl tomaattisosetta

5 rkl itsetehtyä sinappia

Liota sillifileitä ensin vuorakauden ajan maito-vesiseoksessa (2 osaa maitoa, 1 osa vettä.

Jauha sillit ja sipulit hienoksi monitoimikoneella. Lisää tilli-ruohosipuli-silppu, smetana, kerma, sinappi, tomaattisose ja mausteet. Loraus konjakkia. Sekoita hyvin. Silli säilyy hyvin jääkaapissa tai sen voi pakastaa. Itse lisään maitotuotteet vasta aattona ennen tarjoilua.

Enää kolme yötä jouluaattoon ja sitten saan syödä tuota ihanaa herkkua! Suosittelen sitä ihan kaikille!

 

Perillä joulumaassa

Viikko vielä ja sitten on jouluaatto!

Tästä se joulu alkaa. Olo on niin jouluinen kun tänään saavuimme tänne joulumaahan, omalle mökille. Kolmen tunnin ajomatka ei tuntunut ollenkaan pitkältä, se meni tosi nopeasti. Auto oli lastattu täyteen joulua! Meitä siis oli kaksi aikuista ja pieni Väinö koira. Vähän jännitin mahtuuko kaikki nyssykät autoon? Ilo oli suuri kun kaikki jo tehdyt jouluruuat, joululahjat, iso korillinen kynttilöitä, tuo uusi ihana joulutonttu tyttö ja kymmenen muuta nyssykkää mahtuivat autoon. Kaikki pääsivät onnellisesti perille!

Lähtö oli klo 8.00, oli vielä pimeää. Hienoa oli seurata matkan edetessä kun päivä valkeni. Lunta oli hyvin vähän mutta kaikki ympärillä näytti puhtaan valkoiselta siis niin kauniilta. Puhelu matkalla kertoi että Helsingissä oli rankka lumisade. Onneksi ei meillä, oli hyvä ajokeli.

Perillä meitä odotti ihana rauha ja hiljaisuus. Olo oli niin onnellinen ja levollinen. Ihana olla täällä!

Tullessa mökissä oli lämmintä + 15 astetta. Kuivat puut pönttöuuniin ja lämpö nousi tunnissa sopivaan + 20 asteeseen. Tunti siinä meni autokuormaa purkaessa. Kukat, kynttilät ja tontut on nyt asemissa ja odottavat H-hetkeä.

Edessä on ihana viikko hidasta elämää. Teen joka päivä vain yhden jouluun liittyvän jutun. Huomenna tosin on myös käynti kylillä ruokakaupassa. Ostan kaikki mitä tarvitsen jouluvalmisteluihin. Kauppalista on pitkä. Listalla on kaikki kalaruokiin liittyvät raaka-aineet ja osa leivontaan liittyviä tarvikkeita. Joulutortut teen itsetehdystä omenasoseesta. En ole enää muutamaan vuoteen tehnyt torttuja luumusoseesta. Suosittelen kaikille vaihteeksi omenasosetta luumusoseen sijaan. Hieno makuelämys!

Nyt lähden sytyttämään lyhtyjä pihalle, on se ihana sininen hetki. Nautitaan siitä!

Jouluglögiä, parasta itsetehtynä

Tiedätkö kuka keksi glögin?

Glögi lämmittää myös maailmalla. Kun lämpötila laskee pakkasen puolelle ja maisema muuttuu talviseksi, on aika nauttia kuppi kuumaa glögiä. Glögi ei tosiaankaan ole vain suomalaisten juoma vaan esimerkiksi kaikissa Pohjoismaissa glögi kuuluu olennaisesti jouluun ja talveen.

Myös saksankielisissä maissa sekä Alsacen alueella Ranskassa maustetut ja lämmitetyt viinit Gluhwein tai vin chaud ovat perinteisiä juomia erityisesti joulumarkkinoilla. Pohjana käytetään usein punaviiniä, joka maustetaan kanelilla, vaniljalla, sitrushedelmillä tai muilla mausteilla ja saatetaan vielä terästää esim. rommilla.

Myös monien muiden Euroopan maiden joulumarkkinoilla höyryävät lukuisat kuumat viinit tai liköörit, jotka on valmistettu maiden omien perinteiden mukaisesti.

Glögin historiasta on yhtä monta tarinaa kuin juomasta on makujakin. Erään version mukaan jo antiikin roomalaiset ja kreikkalaiset olivat taitavia maustamaan viiniä sen maun sekä säilyvyyden parantamiseksi. Tätä viiniä tosin nautittiin alun perin kylmänä.

Ensimmäinen tunnettu glögiresepti on, uskomatonta mutta totta, noin 2 000 vuotta vanha!!! Se löytyy Roomassa eläneen kulinaristin Apicuksen keittokirjasta.

Lämmitettyä viiniä on nautittu Euroopassa aina 1600-luvulta lähtien. Alppimaiden asukkaat juovat suurin piirtein samaa Gluhweinia vielä tänäkin päivänä. Luultavasti juuri tuo juoma on toiminut myös Pohjoismaisen glögin innoittajana.

Suomeen glögi on rantautunut Ruotsista. Suomen glögi-sana tuleekin Ruotsin sanasta glögg, joka taas on muotoutunut sanoista glödgat vin eli hehkuviini. Suomessa glögillä ei siis ole historiallisen pitkiä perinteitä. Glögiä nautittiin Suomessa 1900-luvun alussa lähinnä yläluokan keskuudessa. Koko kansan juomaksi se levisi vasta 1960-luvulla.

Minä olen saanut oman glögireseptini anopilta kauan sitten. Hän taas on sen saanut 1950-luvulla.  Resepti lienee Ruotsista lähtöisin.  Monet glögireseptit  kiertää suvuissa ja on tarkoin varjeltuja aarteita.

Minä keitän joka joulu glögiä suurella hartaudella. Vanha resepti on aina esillä. Vuosien saatossa olen sitä vähän muokannut tähän päivään. Olen vähentänyt sokerin määrää ja parina vuotena olen kokeillut mausteena anista.

Minulle ostetaan glögin pohjaksi halpaa punaviiniä. Ja sitten keittelen hitaasti maustelientä johon tulee

Sokeria

Kardemumman siemeniä

Kokonaisia neilikoita

Kanelitanko

Aniksen kukkia

Muskottipähkinää

Ai että siitä taas tuli niin hyvää! Minä niin tykkään tästä perinteisestä glögistä vaikka kaupat on pullollaan kaikenlaisia uutuuksia.  Glögipulloja annan sitten ystäville joululahjaksi.

Mikä on sinun suosikki glögi?

Hihat on kääritty…15 yötä jouluun

Joulu on jo ovella, kyllä se saa tulla. Minun tai siis meidän perheen jouluvalmistelut on hyvällä mallilla. Paljon on jo tehty mutta eihän kaikkea voi tehdä etukäteen valmiiksi. Kalaherkut teen vasta pari päivää ennen aattoa  valmiiksi. Mielestäni niiden maku ei pakastimessa parane, ne on parasta tuoreena.

Joulukortit olen tehnyt ja kirjoittanut jo kuukausi sitten. Postiin vein ne isossa punaisessa kuoressa viikko sitten. Jokohan ne on perillä?

Minähän ostelen lahjoja lahjakaappiini ympäri vuoden. Jos eteen tulee joku ihana esine, astia tai vaate, ostan sen. Usein mietin jo siinä vaiheessa, kenelle  tulen sen antamaan. Ostan vain lahjoja jotka tuottavat minulle iloa, antamisen iloa! En vaan voi ostaa minun silmälle epämieluisaa lahjaa kenellekään. Minulla ei ole stressiä ainakaan joululahjoista. Ne on olleet valmiiksi paketoituna jo ennen joulukortteja eli lähes kaksi kuukautta. En voisi kuvitellakaan että lähtisin joulukuussa joululahjaostoksille. En varmaan edes löytäisin yhtään sopivaa lahjaa kenellekään paniikissa. Silloinhan kaupoissa on niin paljon kiireisiä ihmisiä ostoksilla, ei sovi minulle. Lahjat pitää ostaa kaikessa rauhassa!

Lanttulaatikot tein jo pari viikkoa sitten. Ostin luomulanttuja 5 kg. Teen siis laatikoita suuren määrän koska annan niitä ystäville joululahjaksi. Lanttulaatikoista tulee niin huumaava tuoksu ja jouluinen tunnelma. Porkkalaatikotkin on tehty luomuporkkanoista.

Perinteitä pitää kunnioittaa. Meidän perheessä se tarkoittaa että joka joulu tarjolla pitää olla lakkajäädykettä, omin käsin poimituista lakoista.  Tyttöjen toive on toteutunut jo yli 20 vuotta. Alun perin resepti oli Pirkka-lehdestä 1990-luvulta. Mutta reseptiä olen muunnellut vuosien varrella mieleiseksi. Nyt se on ollut vuosia sama resepti tai minähän osaan sen jo ulkoa. Nyt se on tehty valmiiksi pakastimeen odottamaan jouluaattoa. Jaan tässä teille maailman parhaan lakkajäädyke reseptin päästäni (kuvassa on alkuperäinen Pirkka-lehden resepti).

LAKKAJÄÄDYKE

2 kananmunaa

1/2 dl sokeria, vähän enemmän jos tykkää makeasta

1 prk Flora Vanillaa  (2,5 dl)

n. 500 g lakkoja

2-3 rkl lakkahilloa

1-2 rkl tyrnirouhetta

1 ps (90g) Omar karkkeja

Suurin homma on leikata saksilla Omar karkit pieniksi paloiksi. Aika iso työ on myös paseerata lakat siivilän läpi. Siinä hommassa käsi aina väsyy. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa myös vaniljavaahto. Yhdistä vaahdot keskenään. Lisää varovasti nostellen paseeratut lakat, lakkahillo, tyrnirouhe ja karkit. Huuhdo kylmällä vedellä noin kahden litran rengasvuoka ja kaada jäädykeseos vuokaan. Jäädytä sitä vähintään 5 tuntia tai yön yli.  Jäädykkeen voi tarjoilla vaikka lakkakastikkeen kanssa. Kannattaa kokeilla!

Mikä on teidän perheen jälkiruoka jouluaattona?

 

Uusi viikko, uusi ruoka

Se on sitten marraskuun viimeinen viikko alkanut. Pian on joulu, ihanaa!

Heräsin aamulla pirteänä uuteen viikkoon, suurin odotuksin mitähän kivaa viikko tuokaan tullessaan. Niin paljon minulla oli energiaa että heti aamulla keittokirjaa selatessa päätin tehdä jotain ihan uutta ruokaa.

Eilen olikin välipäivä ruuanlaitossa koska kävimme sunnuntain kunniaksi ulkona syömässä. Pitkästä, pitkästä aikaa kävimme kreikkalaisessa ravintolassa. Ruoka oli oikein herkullista!

Pakastinta penkoessa löysin sieltä 500 g ahvenfileitä. Eli niistä pitäisi valmistaa jotain herkkuruokaa. Aika pian löysinkin mieleisen Kalastajan gratiinin reseptin. Ohjeessa kala suosituksena oli kuha mutta minä tein sen ahvenista.

Minä kyllä aina luen ensin tarkkaan ohjeen mutta sitten alkaa se soveltaminen. Minun kokkaukseni punainen lanka on jo vuosia ollut se että valmistan ruokaa raaka-aineista mitä kaapista löytyy. Hyvin se on toiminut, ei ole yhtään ruokaa jäänyt syömättä. Leipomisessa ei voi kyllä yhtä paljon soveltaa. Leipoessa aika tunnollisesti noudatan reseptin aineita ja määriä.

Koska tämän päivän ruoka oli niin hyvää, halua jakaa reseptin teille kaikille. Koska olen soveltaja, jätin pois juurisellerin. Sitä meillä ei ole koskaan jääkaapissa. Se ei vaan kuulu suosikkeihini mutta syön toki jos joku sitä minulle tarjoaa. Mausteita en mittaile, laitan niitä ”sopivasti”, toki vähän maistellen. Minun ruoka ei ole koskaan mautonta, joskus tunnustan että se on vähän liian pippurista. Tykkään niin kovasti pyöräyttää pippurimyllystä mustapippuria !!!

Kalastajan gratiini, 4 annosta

500 g ahvenfileitä

ripaus suolaa

1 purkki (200g) ranskankermaa

1 dl vettä

4 rkl hienonnettua tilliä

ripaus suolaa ja rouhittua valkopippuria

 

Juuresseos

500 g jauhoista perunaa

300 g porkkanaa

200 g juuriselleriä

25 g voita

1 kananmuna

ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria

Koristeeksi sitruunan lohkoja ja tuoretta tilliä

Ensin valmistetaan juuresseos. Juurekset kuoritaan, pilkotaan ja keitetään suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Valutetaan ja survotaan karkeaksi voin kanssa. Lisätään kananmuna ja mausteet. Seos levitetään vuoan pohjalle. Suolalla maustetut kalafileet laitetaan juuresseoksen päälle. Niiden päälle lusikoidaan ranskankermaseos (vesi, tilli ja mausteet). Ruokaa kypsennetään 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 30 minuuttia. Ja sitten sitä syödään hyvällä ruokahalulla.

Kannattaa kokeilla. Mikä on sinun suosikki kala? Minulla niitä on kaksi ylitse muiden, ahven ja siika.

Punaisen tuvan leipää

Monta kaunista aurinkoista päivää on nyt takana, toivottavasti ainakin yhtä monta edessäkin. Tosiasia on se että kun aurinko paistaa parin viikon harmauden jälkeen niin olo on paljon energisempi ja valoisampi. Olen saanut kaikki tekemättömät kotityöt nyt tehtyä.

Nyt sitä energiaa riitti myös leipomiseen. Pitkästä aikaa päätin leipoa saaristolaisleipää. Piti oikein miettiä, milloin olin niitä edellisen kerran leiponut? Vastaus, heinäkuussa ennen Rooman matkaa. Niin se aika vierähtää…

Nyt oli siksikin hyvä hetki leipoa koska olin juuri ostanut Rekosta monenlaisia luomujauhoja jauhokaapin täydennykseksi.

Joka kerta kun leivon ihmettelen miksi en leivo useammin? Leipominen on vaan niin rentouttavaa! Ja voi mikä ihana tuoksu keittiöstä leijuukaan koko kotiin, tällä kertaa koko mökkiin.

Entä sitten se hetki kun leikkaat ensimmäisen palan vähän vielä lämmintä leipää ja maistat sitä? Se vaan on pysäyttävän hyvää! Tuntee itsensä hetkeksi ihan mestarileipuriksi. Toki saaristolaisleipä on parhaimmillaan vasta parin päivän kuluttua siitä kun se on uunista otettu ulos. Mutta eihän sitä nyt maistamatta jaksa kahta päivää odottaa, eihän?

Tässä olisi se resepti jolla tänään leivoin.

1 l omenatuoremehua

2 pkt hiivaa

1 rkl suolaa

3 dl maltaita

3 dl vehnäleseitä

3 dl ruisjauhoja

11 -13 dl vehnäjauhoja

3 dl siirappia

 

Tänään leivoin ensimmäisen kerran niin että nesteenä oli omenatuoremehua, voin antaa siitä suosituksen. Pitkään käytin appelsiinituoremehua ja vuosia sitten aina piimää. Kiva kokeilla eri vaihtoehtoja!

Mikä leipä on sinun suosikkisi?

Joulunavaus

Julistan jouluun valmistautumisen alkaneeksi mökillä nyt!

Miten sitä ihminen voikaan monen vuosikymmenen elämänkokemuksella tulla aina yhtä onnelliseksi kun saa kaivaa laatikoista esille vanhoja ihania jouluaarteita. Monet joulujutut on vuosikymmeniä vanhoja. Niillä on jo iso tunnearvo ja omat tarinansa. Osa on löytöjä kirpputoreilta ja niiden rahallinen arvo on vähäinen. Silti nekin voivat tuottaa suurta iloa vuodesta toiseen.

Monta tonttua ja joulupöytäliinaa on omien rakkaiden tyttöjen pienin kätösin askartelemia ja ompelemia. Ne vasta onkin ikuisia aarteita!

Aika paljon meille on joulutavaraa vuosien varrella kertynyt. Lähes joka vuosi sorrun ostamaan jotain uutta. Tänä vuonna menin ihan pökerryksiin Helsingissä käydessä Villeroy & Bochin jouluosastolla. Kaikki oli niin ihanaa. Oli tosi vaikea päättää mitä ostaisin, mikä niistä lukuisista ihanuuksista pääsisi meidän joulumökkiin? Päädyin ostamaan yhden uuden keramiikkamökin meidän mökkikylään. Tänään oli pienen mökkikadun avajaiset. Sitten oli pakko ostaa joulutortuille uusi kaunis tarjoilulautanen ja yksi pieni suloinen kannu. Ajattelin että se voisi olla sopiva rosollin kastikkeelle.

Suurin heikkouteni on ostaa melkein joka vuosi uusi ovikranssi. En vaan voi vastustaa niitä! Luulen jo ostaneeni sen maailman kauneimman kranssin, niin seuraavana vuonna eteeni tulee joku ihanuus mikä on pakko ostaa. Niitä ihanuuksia löytyy Joulumessuilta. Mitähän sieltä tänä vuonna löytyy?

Lyhtyjä en myöskään voi vastustaa. Niitä meillä on monta, siis tosi monta. Tänään muuten ostin yhden uuden lisää. Toki lyhdyt eivät ole ikuisia, niitä on pakko välillä hävittää. Niiden käyttöikä ei ole vuosikymmeniä. Meillä niitä käytetään mökillä ollessa päivittäin lähes puolen vuoden ajan. Kynttilöitä kuluu paljon. Olen monen kynttilätehtaan kanta-asiakas, tukkualennusta jo kaipailen.

Joulun vietämme mökillä, täällä on paras tunnelma joulunviettoon. Minulle jouluihmiselle joulu on aina vuoden kohokohta! Ai niin, ensimmäiset joululahjat paketoin jo kuukausi sitten. Joululahjoja ostan lahjakaappiini ympäri vuoden. Joulustressiä minulla ei ole!

Ihanaa joulunodotusta kaikille!

Näytönpaikka ja Luonnollisesti

Vielä tätä vuotta on jäljellä puolitoista kuukautta mutta jo tässä vaiheessa voin sanoa että tämä vuosi on ollut museoiden vuosi. Laskin että tänä vuonna olen tähän mennessä käynyt museoissa ympäri Suomea 15 kertaa. Sekä Ateneumissa että Oulun taidemuseossa olen käynyt kaksi kertaa.  Muutamaan museoon matkojen varrella olisimme menneet mutta ne oli remonttien vuoksi suljettuja. Museokortti omilta tytöiltä joululahjaksi viime vuonna oli ihan huippu lahja, kiitos siitä!

Oulun taidemuseossa on nyt esillä kaksi hyvin erilaista näyttelyä, molemmat on hyvin mielenkiintoisia.

Näytönpaikka pohjoisessa piilaaksossa on esillä 6.1.2019 saakka. Oulun teknologiabuumi oli kuumimmillaan parikymmentä vuotta sitten. Pohjoinen teollisuuskaupunki oli muuntunut 1960- luvulta 1990-luvulle tultaessa yhdeksi Suomen tärkeimmistä informaatioteknologian keskuksista. Taidetta, teknologiaa ja historiaa yhdistelevä Näytönpaikka pohjoisessa piilaaksossa – näyttely kertoo faktaa ja fiktiota yhdistäen kiihkeästä aikakaudesta. Miten Oulun ihme syntyi, kukoisti, syöksyi syvälle ja mihin se luotaa nykyisyydessä. Näyttely ei ole historiikki eikä juhlapuheiden retoriikkaa, vaan elämänmakuinen ja mukaansa tempaava muistimatka lähimenneisyyteen.

Näyttelyn tarinan on luonut kirjailija Antti Leikas, joka itse on työskennellyt oululaisessa IT-yrityksessä 1990-luvun puolivälistä lähtien. Näyttely on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa ja sitä on tukenut Valtioneuvoston kanslian Suomi 100-hanke  ja Oulun kaupunki.

Ensimmäisen kerroksen näyttelyn nimi on Luonnollisesti. Kuvataiteilija Anni Rapinoja  ja Hailuotokuuluvat yhteen kuin kaarna mäntyyn ja muurahainen kekoon. Rapinoja on vienyt luotolaisia työtovereita, kasveja, eläimiä, maata ja vettä näyttelyihin ja taidemuseoiden kokoelmiin 1990-luvun alusta lähtien.

Vuodenkierto rytmittää työn vaiheita, luonnossa kulkemista, kuvaamista, keräämistä, puhdistamista, kuivattamista, teknisen ja esteettisen toteutuksen pohdiskelua, kokoamista ja rakentamista. Teosten muoto on usein otettu ihmisten esineellisestä maailmasta, mutta ensimmäinen ja viimeinen sana on aina luonnolla, jonka hyvinvointi ja pahoinvointi koituvat myös ihmisen osaksi.

Yli 35 vuotta kuvataiteilijana toiminut Rapinoja kuvaa työskentelyään mieluisaksi tutkimustyöksi. ”Jokaisen kasvin kanssa pitää tehdä oma tutkimusprosessinsa. Samaa menetelmää ei voi käyttää kahdesti. Kun tiedän miten tämä kasvi haluaa olla ja tunnen sen luonteen, on ilo työskennellä.”

Oulun näyttelyn metsäaiheiset videoteokset ovat kaikki uusia, samoin hirviin liittyvät teokset. Mukana on myös tuoreilla teoksilla täydennettyjä installaatioita kuten eläinten papanoista (!!!) tehtyjä kattokruunuja Luonnon valot – sarjasta. Rapinojan kenties tunnetuin ja rakastetuin teossarja Luonnon Garderobi on myös esillä. Se koostuu pääosin Nykytaiteen museo Kiasmasta lainatusta kokonaisuudesta.

Jälkimmäinen näyttely erityisesti oli todella vaikuttava. Kyllä Suomen luonnosta voi löytää hienoja materiaaleja upeisiin taideluomuksiin. Eniten tykkäsin niistä pajunkissa kengistä!

Viime aikoina on ollut niin tasaisen harmaa syyssää, jos kaipaat piristystä päivääsi niin suosittelen käyntiä Oulun taidemuseossa tai jossain muussa museossa!

 

Aamulenkki suolla

Heti kun heräsin ja näin ikkunasta maailman kauneimman auringonnousun, ajattelin että ihana herätä uuteen päivään. Valitettavasti en onnistunut puhelimeni kameralla tallentamaan sitä hienoa tunnelmaa ja värimaailmaa sellaisena kuin sen näin.

Ikkunasta tuijottelun jälkeen, päätin suunnistaa suolle. Syksyinen suo ja ruskanvärit ovat vaan niin kauniita. Syksyisin on paljon miellyttävämpää liikkua suolla kuin kesähelteellä lakkasuolla miljoonan paarman seurassa. Nyt siellä vallitsi täydellinen hiljaisuus ilman yhtäkään hyönteismaailman edustajaa. Kuuman ja kuivan kesän jälkeen suolla oli yllättävän märkää. Muutaman kerran meinasin oikeasti upota suohon. Piti olla tarkkana kun hyppi mättäältä mättäälle.

Harvinainen kesä takana koska sain mustikoita tosi vähän. Vähän enemmän lakkoja ja niitä puolukoita kuten pari päivää sitten kirjoitin, en yhtään. Nyt oli suuri ilo poimia karpaloita. Ei niitä kyllä hirveästi ollut eikä ne jättikokoisiakaan olleet mutta olen kiitollinen niistä muutamasta litrasta. Itseasiassa en minä niistä edes hirveästi tykkää mutta suurta mielihyvää tuottaa se että saan poimia kaikenlaisia marjoja. Aina ei saaliskaan ole pääasia vaan se että pääsen metsään ja luontoon omien ajatusten kanssa. Se on parasta terapiaa!

Mennään metsään!

Ylistyslaulu herkkutateille

Hei! Kolmen viikon tauon jälkeen pääsin vihdoinkin metsään. Toiveikkaana lähdin sienikorin ja ämpärin kanssa löytöretkelle. Tavoitteena oli löytää suppilovahveroita ja mattimyöhäsenä puolukoita.

No puolukoita en löytänyt ainuttakaan. Tosin lehtijuttujen mukaan näillämain niitä olikin vähän. Thaimaalaiset poimijat olivat poimineet ne vähäisetkin. Suon sen ilon heille! He ovat ahkeria ja tarkkoja poimijoita. Minulla on harvinainen syksy, en saanut säilöön yhtään puolukkaa. Onneksi pakastimessa on vähän jäljellä viime vuoden satoa.

Surukseni en sitten myöskään löytänyt yhtään suppilovahveroa. Olen viime viikkoina nähnyt sosiaalisessa mediassa lukemattomia kuvia missä esitellään valtavia suppilovahvero saaliita. Monet ovat saaneet niitä saavikaupalla. Siksi ihmettelinkin että missä ne oikein piileksii? Miksi minä en kohdannut ainuttakaan?

Onnekseni löysin korillisen kelpo herkkutatteja. Meillä syödään sitten huomenna tattirisottoa.

Pari viikkoa sitten automatkalla ostin matkalukemiseksi uuden sienikirjan ja upean Suuren Herkkutattikirjan. Uusi sienikirja oli minun neljäs sienikirja. Sienikirja kuulemma pitää ostaa kolmen vuoden välein, tietoja sienistä kun päivitetään jatkuvasti.

Suuresta Herkkutattikirjasta opin monta uutta asiaa. Tässä jaan niistä muutamia.

Herkkutatti, tryffeli ja huhtasieni ovat maailman himotuimpia sieniä. Niillä tehdään kauppaa miljardien arvosta vuosittain. Mikä niistä on sinun mielestä paras? Minun mielestä herkkutatti ansaitsee paikan korkeimmalla huipulla. Herkkutatti on kosmopoliitti, jonka historia juontaa juurensa antiikin Roomaan. Se on tervetullut tulonlähde ihmisille ympäri maailmaa ja ikuinen tutkimuskohde biologeille.

Herkkutatti on tunnettu ja siitä on puhuttu jo 2 000 vuoden ajan. Monissa kielissä sekä herkkutatista että sienistä yleensä on käytetty samaa nimitystä. Se kertoo jotakin herkkutatin asemasta sienimaailmassa. Mykologia eli sienitiede syntyi Euroopassa. Se alkoi kehittyä vähitellen 1700-luvulla ja kasvoi vakiintuneeksi tieteenalaksi 1800-luvun loppupuolella. Ensimmäinen herkkutateista kertova kirja julkaistiin vuonna 1763. Sen on kirjoittanut tanskalainen Otto Friedrich Müller. Müller puhui herkkutatista nimellä Pilse, joka on tanskankielinen versio saksan sientä tarkoittavasta sanasta Pilze. Müllerin kirja ilmestyi siis 250 vuotta sitten, ja siitä lähtien herkkutatista on ajateltu, sanottu ja kirjoitettu paljon.

Jos herkkutatti on laji, porcini on tavaramerkki, sana tarkoittaa italiassa vain herkkutattia. Italia on saanut kunnian nostaa porcinin ravintoloiden tärkeäksi raaka-aineeksi ensin paikallisesti ja sitten kaikkialla gastronomisessa maailmassa. Roomalaiset rakastavat sieniä. Siellä sienillä oli niin suuri rooli roomalaisessa ruokavaliossa että niitä pidettiin klassisen roomalaisen mässäilyn symbolina.

Kaiken huippu: Herkkutatti on terveellistä!!! Laihdutusteollisuus keksii nopeasti uusia trendejä ja vie ne niin pitkälle kuin mahdollista. Siksi on markkinoitu The M-Plan, jossa M tarkoittaa Mushroomia. Kyseessä on sieniin perustuva dieetti, jossa paino laskee kahdessa viikossa! Ylimääräistä lähtee juuri oikeista paikoista: takapuolesta, reisistä, vatsasta ja käsivarsista. Dieetissä ei tarvitse tehdä muuta kuin syödä sieniruokaa lounaaksi tai päivälliseksi 14 päivän ajan!!!

Täytynee kokeilla dieettiä joskus, ehkä ensi vuonna. Nautitaan nyt syksystä ja sen väriloistosta!