Hihat on kääritty…15 yötä jouluun

Joulu on jo ovella, kyllä se saa tulla. Minun tai siis meidän perheen jouluvalmistelut on hyvällä mallilla. Paljon on jo tehty mutta eihän kaikkea voi tehdä etukäteen valmiiksi. Kalaherkut teen vasta pari päivää ennen aattoa  valmiiksi. Mielestäni niiden maku ei pakastimessa parane, ne on parasta tuoreena.

Joulukortit olen tehnyt ja kirjoittanut jo kuukausi sitten. Postiin vein ne isossa punaisessa kuoressa viikko sitten. Jokohan ne on perillä?

Minähän ostelen lahjoja lahjakaappiini ympäri vuoden. Jos eteen tulee joku ihana esine, astia tai vaate, ostan sen. Usein mietin jo siinä vaiheessa, kenelle  tulen sen antamaan. Ostan vain lahjoja jotka tuottavat minulle iloa, antamisen iloa! En vaan voi ostaa minun silmälle epämieluisaa lahjaa kenellekään. Minulla ei ole stressiä ainakaan joululahjoista. Ne on olleet valmiiksi paketoituna jo ennen joulukortteja eli lähes kaksi kuukautta. En voisi kuvitellakaan että lähtisin joulukuussa joululahjaostoksille. En varmaan edes löytäisin yhtään sopivaa lahjaa kenellekään paniikissa. Silloinhan kaupoissa on niin paljon kiireisiä ihmisiä ostoksilla, ei sovi minulle. Lahjat pitää ostaa kaikessa rauhassa!

Lanttulaatikot tein jo pari viikkoa sitten. Ostin luomulanttuja 5 kg. Teen siis laatikoita suuren määrän koska annan niitä ystäville joululahjaksi. Lanttulaatikoista tulee niin huumaava tuoksu ja jouluinen tunnelma. Porkkalaatikotkin on tehty luomuporkkanoista.

Perinteitä pitää kunnioittaa. Meidän perheessä se tarkoittaa että joka joulu tarjolla pitää olla lakkajäädykettä, omin käsin poimituista lakoista.  Tyttöjen toive on toteutunut jo yli 20 vuotta. Alun perin resepti oli Pirkka-lehdestä 1990-luvulta. Mutta reseptiä olen muunnellut vuosien varrella mieleiseksi. Nyt se on ollut vuosia sama resepti tai minähän osaan sen jo ulkoa. Nyt se on tehty valmiiksi pakastimeen odottamaan jouluaattoa. Jaan tässä teille maailman parhaan lakkajäädyke reseptin päästäni (kuvassa on alkuperäinen Pirkka-lehden resepti).

LAKKAJÄÄDYKE

2 kananmunaa

1/2 dl sokeria, vähän enemmän jos tykkää makeasta

1 prk Flora Vanillaa  (2,5 dl)

n. 500 g lakkoja

2-3 rkl lakkahilloa

1-2 rkl tyrnirouhetta

1 ps (90g) Omar karkkeja

Suurin homma on leikata saksilla Omar karkit pieniksi paloiksi. Aika iso työ on myös paseerata lakat siivilän läpi. Siinä hommassa käsi aina väsyy. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa myös vaniljavaahto. Yhdistä vaahdot keskenään. Lisää varovasti nostellen paseeratut lakat, lakkahillo, tyrnirouhe ja karkit. Huuhdo kylmällä vedellä noin kahden litran rengasvuoka ja kaada jäädykeseos vuokaan. Jäädytä sitä vähintään 5 tuntia tai yön yli.  Jäädykkeen voi tarjoilla vaikka lakkakastikkeen kanssa. Kannattaa kokeilla!

Mikä on teidän perheen jälkiruoka jouluaattona?

 

2 Replies to “Hihat on kääritty…15 yötä jouluun”

  1. Kiitos ensimmäisestä joulukortista! Tänään saapui. Sinun lakkajäädykettä olen tehnyt pari kertaa jouluaaton jälkiruuaksi.

    1. Kiva että posti toi joulukortin luotettavasti perille! Lakkajäädyke on kyllä ihan paras jäädyke. Viimeisin kokeilu on lisätä siihen vähän tyrnirouhetta. Tykkään kovasti tyrneistä ja rouheesta kun marjoja ei ole saatavilla. Käytän tyrnirouhetta myös lähes päivittäin aamuiseen tuorepuuroon tai smooteihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.