Jouluglögiä, parasta itsetehtynä

Tiedätkö kuka keksi glögin?

Glögi lämmittää myös maailmalla. Kun lämpötila laskee pakkasen puolelle ja maisema muuttuu talviseksi, on aika nauttia kuppi kuumaa glögiä. Glögi ei tosiaankaan ole vain suomalaisten juoma vaan esimerkiksi kaikissa Pohjoismaissa glögi kuuluu olennaisesti jouluun ja talveen.

Myös saksankielisissä maissa sekä Alsacen alueella Ranskassa maustetut ja lämmitetyt viinit Gluhwein tai vin chaud ovat perinteisiä juomia erityisesti joulumarkkinoilla. Pohjana käytetään usein punaviiniä, joka maustetaan kanelilla, vaniljalla, sitrushedelmillä tai muilla mausteilla ja saatetaan vielä terästää esim. rommilla.

Myös monien muiden Euroopan maiden joulumarkkinoilla höyryävät lukuisat kuumat viinit tai liköörit, jotka on valmistettu maiden omien perinteiden mukaisesti.

Glögin historiasta on yhtä monta tarinaa kuin juomasta on makujakin. Erään version mukaan jo antiikin roomalaiset ja kreikkalaiset olivat taitavia maustamaan viiniä sen maun sekä säilyvyyden parantamiseksi. Tätä viiniä tosin nautittiin alun perin kylmänä.

Ensimmäinen tunnettu glögiresepti on, uskomatonta mutta totta, noin 2 000 vuotta vanha!!! Se löytyy Roomassa eläneen kulinaristin Apicuksen keittokirjasta.

Lämmitettyä viiniä on nautittu Euroopassa aina 1600-luvulta lähtien. Alppimaiden asukkaat juovat suurin piirtein samaa Gluhweinia vielä tänäkin päivänä. Luultavasti juuri tuo juoma on toiminut myös Pohjoismaisen glögin innoittajana.

Suomeen glögi on rantautunut Ruotsista. Suomen glögi-sana tuleekin Ruotsin sanasta glögg, joka taas on muotoutunut sanoista glödgat vin eli hehkuviini. Suomessa glögillä ei siis ole historiallisen pitkiä perinteitä. Glögiä nautittiin Suomessa 1900-luvun alussa lähinnä yläluokan keskuudessa. Koko kansan juomaksi se levisi vasta 1960-luvulla.

Minä olen saanut oman glögireseptini anopilta kauan sitten. Hän taas on sen saanut 1950-luvulla.  Resepti lienee Ruotsista lähtöisin.  Monet glögireseptit  kiertää suvuissa ja on tarkoin varjeltuja aarteita.

Minä keitän joka joulu glögiä suurella hartaudella. Vanha resepti on aina esillä. Vuosien saatossa olen sitä vähän muokannut tähän päivään. Olen vähentänyt sokerin määrää ja parina vuotena olen kokeillut mausteena anista.

Minulle ostetaan glögin pohjaksi halpaa punaviiniä. Ja sitten keittelen hitaasti maustelientä johon tulee

Sokeria

Kardemumman siemeniä

Kokonaisia neilikoita

Kanelitanko

Aniksen kukkia

Muskottipähkinää

Ai että siitä taas tuli niin hyvää! Minä niin tykkään tästä perinteisestä glögistä vaikka kaupat on pullollaan kaikenlaisia uutuuksia.  Glögipulloja annan sitten ystäville joululahjaksi.

Mikä on sinun suosikki glögi?

Hihat on kääritty…15 yötä jouluun

Joulu on jo ovella, kyllä se saa tulla. Minun tai siis meidän perheen jouluvalmistelut on hyvällä mallilla. Paljon on jo tehty mutta eihän kaikkea voi tehdä etukäteen valmiiksi. Kalaherkut teen vasta pari päivää ennen aattoa  valmiiksi. Mielestäni niiden maku ei pakastimessa parane, ne on parasta tuoreena.

Joulukortit olen tehnyt ja kirjoittanut jo kuukausi sitten. Postiin vein ne isossa punaisessa kuoressa viikko sitten. Jokohan ne on perillä?

Minähän ostelen lahjoja lahjakaappiini ympäri vuoden. Jos eteen tulee joku ihana esine, astia tai vaate, ostan sen. Usein mietin jo siinä vaiheessa, kenelle  tulen sen antamaan. Ostan vain lahjoja jotka tuottavat minulle iloa, antamisen iloa! En vaan voi ostaa minun silmälle epämieluisaa lahjaa kenellekään. Minulla ei ole stressiä ainakaan joululahjoista. Ne on olleet valmiiksi paketoituna jo ennen joulukortteja eli lähes kaksi kuukautta. En voisi kuvitellakaan että lähtisin joulukuussa joululahjaostoksille. En varmaan edes löytäisin yhtään sopivaa lahjaa kenellekään paniikissa. Silloinhan kaupoissa on niin paljon kiireisiä ihmisiä ostoksilla, ei sovi minulle. Lahjat pitää ostaa kaikessa rauhassa!

Lanttulaatikot tein jo pari viikkoa sitten. Ostin luomulanttuja 5 kg. Teen siis laatikoita suuren määrän koska annan niitä ystäville joululahjaksi. Lanttulaatikoista tulee niin huumaava tuoksu ja jouluinen tunnelma. Porkkalaatikotkin on tehty luomuporkkanoista.

Perinteitä pitää kunnioittaa. Meidän perheessä se tarkoittaa että joka joulu tarjolla pitää olla lakkajäädykettä, omin käsin poimituista lakoista.  Tyttöjen toive on toteutunut jo yli 20 vuotta. Alun perin resepti oli Pirkka-lehdestä 1990-luvulta. Mutta reseptiä olen muunnellut vuosien varrella mieleiseksi. Nyt se on ollut vuosia sama resepti tai minähän osaan sen jo ulkoa. Nyt se on tehty valmiiksi pakastimeen odottamaan jouluaattoa. Jaan tässä teille maailman parhaan lakkajäädyke reseptin päästäni (kuvassa on alkuperäinen Pirkka-lehden resepti).

LAKKAJÄÄDYKE

2 kananmunaa

1/2 dl sokeria, vähän enemmän jos tykkää makeasta

1 prk Flora Vanillaa  (2,5 dl)

n. 500 g lakkoja

2-3 rkl lakkahilloa

1-2 rkl tyrnirouhetta

1 ps (90g) Omar karkkeja

Suurin homma on leikata saksilla Omar karkit pieniksi paloiksi. Aika iso työ on myös paseerata lakat siivilän läpi. Siinä hommassa käsi aina väsyy. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa myös vaniljavaahto. Yhdistä vaahdot keskenään. Lisää varovasti nostellen paseeratut lakat, lakkahillo, tyrnirouhe ja karkit. Huuhdo kylmällä vedellä noin kahden litran rengasvuoka ja kaada jäädykeseos vuokaan. Jäädytä sitä vähintään 5 tuntia tai yön yli.  Jäädykkeen voi tarjoilla vaikka lakkakastikkeen kanssa. Kannattaa kokeilla!

Mikä on teidän perheen jälkiruoka jouluaattona?

 

Uusi viikko, uusi ruoka

Se on sitten marraskuun viimeinen viikko alkanut. Pian on joulu, ihanaa!

Heräsin aamulla pirteänä uuteen viikkoon, suurin odotuksin mitähän kivaa viikko tuokaan tullessaan. Niin paljon minulla oli energiaa että heti aamulla keittokirjaa selatessa päätin tehdä jotain ihan uutta ruokaa.

Eilen olikin välipäivä ruuanlaitossa koska kävimme sunnuntain kunniaksi ulkona syömässä. Pitkästä, pitkästä aikaa kävimme kreikkalaisessa ravintolassa. Ruoka oli oikein herkullista!

Pakastinta penkoessa löysin sieltä 500 g ahvenfileitä. Eli niistä pitäisi valmistaa jotain herkkuruokaa. Aika pian löysinkin mieleisen Kalastajan gratiinin reseptin. Ohjeessa kala suosituksena oli kuha mutta minä tein sen ahvenista.

Minä kyllä aina luen ensin tarkkaan ohjeen mutta sitten alkaa se soveltaminen. Minun kokkaukseni punainen lanka on jo vuosia ollut se että valmistan ruokaa raaka-aineista mitä kaapista löytyy. Hyvin se on toiminut, ei ole yhtään ruokaa jäänyt syömättä. Leipomisessa ei voi kyllä yhtä paljon soveltaa. Leipoessa aika tunnollisesti noudatan reseptin aineita ja määriä.

Koska tämän päivän ruoka oli niin hyvää, halua jakaa reseptin teille kaikille. Koska olen soveltaja, jätin pois juurisellerin. Sitä meillä ei ole koskaan jääkaapissa. Se ei vaan kuulu suosikkeihini mutta syön toki jos joku sitä minulle tarjoaa. Mausteita en mittaile, laitan niitä ”sopivasti”, toki vähän maistellen. Minun ruoka ei ole koskaan mautonta, joskus tunnustan että se on vähän liian pippurista. Tykkään niin kovasti pyöräyttää pippurimyllystä mustapippuria !!!

Kalastajan gratiini, 4 annosta

500 g ahvenfileitä

ripaus suolaa

1 purkki (200g) ranskankermaa

1 dl vettä

4 rkl hienonnettua tilliä

ripaus suolaa ja rouhittua valkopippuria

 

Juuresseos

500 g jauhoista perunaa

300 g porkkanaa

200 g juuriselleriä

25 g voita

1 kananmuna

ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria

Koristeeksi sitruunan lohkoja ja tuoretta tilliä

Ensin valmistetaan juuresseos. Juurekset kuoritaan, pilkotaan ja keitetään suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Valutetaan ja survotaan karkeaksi voin kanssa. Lisätään kananmuna ja mausteet. Seos levitetään vuoan pohjalle. Suolalla maustetut kalafileet laitetaan juuresseoksen päälle. Niiden päälle lusikoidaan ranskankermaseos (vesi, tilli ja mausteet). Ruokaa kypsennetään 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 30 minuuttia. Ja sitten sitä syödään hyvällä ruokahalulla.

Kannattaa kokeilla. Mikä on sinun suosikki kala? Minulla niitä on kaksi ylitse muiden, ahven ja siika.

Punaisen tuvan leipää

Monta kaunista aurinkoista päivää on nyt takana, toivottavasti ainakin yhtä monta edessäkin. Tosiasia on se että kun aurinko paistaa parin viikon harmauden jälkeen niin olo on paljon energisempi ja valoisampi. Olen saanut kaikki tekemättömät kotityöt nyt tehtyä.

Nyt sitä energiaa riitti myös leipomiseen. Pitkästä aikaa päätin leipoa saaristolaisleipää. Piti oikein miettiä, milloin olin niitä edellisen kerran leiponut? Vastaus, heinäkuussa ennen Rooman matkaa. Niin se aika vierähtää…

Nyt oli siksikin hyvä hetki leipoa koska olin juuri ostanut Rekosta monenlaisia luomujauhoja jauhokaapin täydennykseksi.

Joka kerta kun leivon ihmettelen miksi en leivo useammin? Leipominen on vaan niin rentouttavaa! Ja voi mikä ihana tuoksu keittiöstä leijuukaan koko kotiin, tällä kertaa koko mökkiin.

Entä sitten se hetki kun leikkaat ensimmäisen palan vähän vielä lämmintä leipää ja maistat sitä? Se vaan on pysäyttävän hyvää! Tuntee itsensä hetkeksi ihan mestarileipuriksi. Toki saaristolaisleipä on parhaimmillaan vasta parin päivän kuluttua siitä kun se on uunista otettu ulos. Mutta eihän sitä nyt maistamatta jaksa kahta päivää odottaa, eihän?

Tässä olisi se resepti jolla tänään leivoin.

1 l omenatuoremehua

2 pkt hiivaa

1 rkl suolaa

3 dl maltaita

3 dl vehnäleseitä

3 dl ruisjauhoja

11 -13 dl vehnäjauhoja

3 dl siirappia

 

Tänään leivoin ensimmäisen kerran niin että nesteenä oli omenatuoremehua, voin antaa siitä suosituksen. Pitkään käytin appelsiinituoremehua ja vuosia sitten aina piimää. Kiva kokeilla eri vaihtoehtoja!

Mikä leipä on sinun suosikkisi?

Joulunavaus

Julistan jouluun valmistautumisen alkaneeksi mökillä nyt!

Miten sitä ihminen voikaan monen vuosikymmenen elämänkokemuksella tulla aina yhtä onnelliseksi kun saa kaivaa laatikoista esille vanhoja ihania jouluaarteita. Monet joulujutut on vuosikymmeniä vanhoja. Niillä on jo iso tunnearvo ja omat tarinansa. Osa on löytöjä kirpputoreilta ja niiden rahallinen arvo on vähäinen. Silti nekin voivat tuottaa suurta iloa vuodesta toiseen.

Monta tonttua ja joulupöytäliinaa on omien rakkaiden tyttöjen pienin kätösin askartelemia ja ompelemia. Ne vasta onkin ikuisia aarteita!

Aika paljon meille on joulutavaraa vuosien varrella kertynyt. Lähes joka vuosi sorrun ostamaan jotain uutta. Tänä vuonna menin ihan pökerryksiin Helsingissä käydessä Villeroy & Bochin jouluosastolla. Kaikki oli niin ihanaa. Oli tosi vaikea päättää mitä ostaisin, mikä niistä lukuisista ihanuuksista pääsisi meidän joulumökkiin? Päädyin ostamaan yhden uuden keramiikkamökin meidän mökkikylään. Tänään oli pienen mökkikadun avajaiset. Sitten oli pakko ostaa joulutortuille uusi kaunis tarjoilulautanen ja yksi pieni suloinen kannu. Ajattelin että se voisi olla sopiva rosollin kastikkeelle.

Suurin heikkouteni on ostaa melkein joka vuosi uusi ovikranssi. En vaan voi vastustaa niitä! Luulen jo ostaneeni sen maailman kauneimman kranssin, niin seuraavana vuonna eteeni tulee joku ihanuus mikä on pakko ostaa. Niitä ihanuuksia löytyy Joulumessuilta. Mitähän sieltä tänä vuonna löytyy?

Lyhtyjä en myöskään voi vastustaa. Niitä meillä on monta, siis tosi monta. Tänään muuten ostin yhden uuden lisää. Toki lyhdyt eivät ole ikuisia, niitä on pakko välillä hävittää. Niiden käyttöikä ei ole vuosikymmeniä. Meillä niitä käytetään mökillä ollessa päivittäin lähes puolen vuoden ajan. Kynttilöitä kuluu paljon. Olen monen kynttilätehtaan kanta-asiakas, tukkualennusta jo kaipailen.

Joulun vietämme mökillä, täällä on paras tunnelma joulunviettoon. Minulle jouluihmiselle joulu on aina vuoden kohokohta! Ai niin, ensimmäiset joululahjat paketoin jo kuukausi sitten. Joululahjoja ostan lahjakaappiini ympäri vuoden. Joulustressiä minulla ei ole!

Ihanaa joulunodotusta kaikille!

Näytönpaikka ja Luonnollisesti

Vielä tätä vuotta on jäljellä puolitoista kuukautta mutta jo tässä vaiheessa voin sanoa että tämä vuosi on ollut museoiden vuosi. Laskin että tänä vuonna olen tähän mennessä käynyt museoissa ympäri Suomea 15 kertaa. Sekä Ateneumissa että Oulun taidemuseossa olen käynyt kaksi kertaa.  Muutamaan museoon matkojen varrella olisimme menneet mutta ne oli remonttien vuoksi suljettuja. Museokortti omilta tytöiltä joululahjaksi viime vuonna oli ihan huippu lahja, kiitos siitä!

Oulun taidemuseossa on nyt esillä kaksi hyvin erilaista näyttelyä, molemmat on hyvin mielenkiintoisia.

Näytönpaikka pohjoisessa piilaaksossa on esillä 6.1.2019 saakka. Oulun teknologiabuumi oli kuumimmillaan parikymmentä vuotta sitten. Pohjoinen teollisuuskaupunki oli muuntunut 1960- luvulta 1990-luvulle tultaessa yhdeksi Suomen tärkeimmistä informaatioteknologian keskuksista. Taidetta, teknologiaa ja historiaa yhdistelevä Näytönpaikka pohjoisessa piilaaksossa – näyttely kertoo faktaa ja fiktiota yhdistäen kiihkeästä aikakaudesta. Miten Oulun ihme syntyi, kukoisti, syöksyi syvälle ja mihin se luotaa nykyisyydessä. Näyttely ei ole historiikki eikä juhlapuheiden retoriikkaa, vaan elämänmakuinen ja mukaansa tempaava muistimatka lähimenneisyyteen.

Näyttelyn tarinan on luonut kirjailija Antti Leikas, joka itse on työskennellyt oululaisessa IT-yrityksessä 1990-luvun puolivälistä lähtien. Näyttely on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa ja sitä on tukenut Valtioneuvoston kanslian Suomi 100-hanke  ja Oulun kaupunki.

Ensimmäisen kerroksen näyttelyn nimi on Luonnollisesti. Kuvataiteilija Anni Rapinoja  ja Hailuotokuuluvat yhteen kuin kaarna mäntyyn ja muurahainen kekoon. Rapinoja on vienyt luotolaisia työtovereita, kasveja, eläimiä, maata ja vettä näyttelyihin ja taidemuseoiden kokoelmiin 1990-luvun alusta lähtien.

Vuodenkierto rytmittää työn vaiheita, luonnossa kulkemista, kuvaamista, keräämistä, puhdistamista, kuivattamista, teknisen ja esteettisen toteutuksen pohdiskelua, kokoamista ja rakentamista. Teosten muoto on usein otettu ihmisten esineellisestä maailmasta, mutta ensimmäinen ja viimeinen sana on aina luonnolla, jonka hyvinvointi ja pahoinvointi koituvat myös ihmisen osaksi.

Yli 35 vuotta kuvataiteilijana toiminut Rapinoja kuvaa työskentelyään mieluisaksi tutkimustyöksi. ”Jokaisen kasvin kanssa pitää tehdä oma tutkimusprosessinsa. Samaa menetelmää ei voi käyttää kahdesti. Kun tiedän miten tämä kasvi haluaa olla ja tunnen sen luonteen, on ilo työskennellä.”

Oulun näyttelyn metsäaiheiset videoteokset ovat kaikki uusia, samoin hirviin liittyvät teokset. Mukana on myös tuoreilla teoksilla täydennettyjä installaatioita kuten eläinten papanoista (!!!) tehtyjä kattokruunuja Luonnon valot – sarjasta. Rapinojan kenties tunnetuin ja rakastetuin teossarja Luonnon Garderobi on myös esillä. Se koostuu pääosin Nykytaiteen museo Kiasmasta lainatusta kokonaisuudesta.

Jälkimmäinen näyttely erityisesti oli todella vaikuttava. Kyllä Suomen luonnosta voi löytää hienoja materiaaleja upeisiin taideluomuksiin. Eniten tykkäsin niistä pajunkissa kengistä!

Viime aikoina on ollut niin tasaisen harmaa syyssää, jos kaipaat piristystä päivääsi niin suosittelen käyntiä Oulun taidemuseossa tai jossain muussa museossa!

 

Haloo Helsinki

Helsingissä on aina kiva käydä. Kun omasta kotikaupungista on sinne matkaa 600 km, niin ei siellä ihan joka viikko tule käytyä. Edellinen käynti oli elokuun helteillä.

Tälläkin kertaa ensisijainen matkan tarkoitus oli tavata omat tyttökullat, vävyt ja lastenlapset. Mutta oli kiva käydä illallisella myös mökkinaapureiden luona ja päivittää kuulumiset. Kiitos siitä!

Tytöillä on usein tapana järjestää meille joku yllätys. Tällä kertaa se yllätys oli Afternoon Tea paikassa Salutorget. Siellä  meitä oli pitkä pöytä täynnä teen nautiskelijoita. Upea vanha pankkisali parhaassa seurassa oli sitä arjen luksusta. Kiitos tytöt!

Helsingissä käydessä on hienoa päästä käymään museoissa. Ateneumissa oli todella mielenkiintoinen näyttely: Kohtaamisia kaupungissa. Se kertoo kuinka kaupungistuminen vaikutti suomalaisten elämäntapoihin ja kuinka se näkyi kuvataiteessa? Miten arki muuttui kun vapaa-ajan määrä lisääntyi ja sukupuoliroolit vapautuivat. Kohtaamisia kaupungissa kertoo kiehtovan tarinan 1900-luvun Suomesta. Noin 300 teoksen kokonaisuudessa on runsaasti harvoin esillä olleita teoksia Kansallisgallerian kokoelmista. Näyttely on avoinna 20.1.2019 saakka. Voin suositella sitä kaikille!

Toinen hieno näyttely oli Didrichsenin taidemuseossa Kuusisaaressa, A.W. Finchin näyttely. Siellä tulee harvemmin käytyä vaikka museo ja sen sijainti sinänsä on jo nähtävyys. Syysnäyttely esittelee englantilais-belgialaisen A.W. Finchin tuotantoa 1880-luvulta 1920-luvulle. Näyttely on ensimmäinen Finchille omistettu yksityisnäyttely lähes 30 vuoteen. Näyttely käsittää yli 40 öljyvärimaalausta, kymmenen grafiikan työtä sekä 40 esineen valikoiman keramiikkaa mm. Porvoon Iris-tehtaan ajoilta.

Alfred William Finch (1854-1930) syntyi Belgiassa englantilaiseen perheeseen. Hän opiskeli Brysselin kuninkaallisessa taideakatemiassa. Vuonna 1897 Finch tuli Suomeen johtamaan huonekalu- ja keramiikkatehdas Iriksen keramiikka osastoa Porvooseen. Hän toimi kuvataiteilijana ja keramiikan opettajan Suomessa kolme vuosikymmentä ja vaikutti keskeisesti Suomen taiteen kansainvälistymisessä.

Pikaisesti kävimme myös Kaapelitehtaalla Antiikki-taide- ja keräilymessuilla. Siellä meitä odotti 5 kpl Nanny Stillin Grappo kuohuviinilaseja. Keräilijä tuli niistä hyvin, hyvin onnelliseksi!

Lentoliput seuraavaan Helsingin matkaan on jo ostettu. Sitä odotellen…

 

Vähän lisää valoa pimeyteen, kiitos!

Aina se vaan jaksaa yllättää pimeydellään loka- ja marraskuu. On vaan niin tasaisen harmaata päivästä toiseen. Vaikka takana on upea kevät ja kesä niin se ei enää lohduta. Pitää taas keksiä jotain piristystä ettei ihan tylsistyisi.

Päätimme ystävien kanssa ottaa äkkilähdöt jonnekin aurinkoiseen ja lämpimään paikkaan. No, eihän se sitten ihan helppo juttu ollutkaan. Yksi kriteeri auringon ja lämmön lisäksi oli se, että kohteessa pitää olla golfkentät kohtuullisen matkan päässä hotellista.  Muutamassa mielenkiintoisessa kohteessa mieleiset hotellit oli täynnä. Muutamaan meille sopivaan kohteeseen taas lennot oli  täyteen varattuja. Mitä tästä opimme, matkat kannattaa varata hyvissä ajoin!

Onneksi kuitenkin saimme lennot Espanjan Alicanteen, hotellin Deniasta ja tiiausajat hotellin kentiltä Denia La Sellasta. Lentokentältä oli reilun tunnin automatka perille. Automatka meni nopeasti upeita vuoristomaisemia ihaillen. Olemme vuosien varrella pelanneet useita kertoja usealla eri kentällä Malagan läheisyydessä. Alicanten suunta oli meille kaikille uusi tuttavuus. Hyvin positiivinen sellainen heti koska maisemat oli niin erilaiset kuin aurinkorannikolla. Kaunistahan toki aurinkorannikollakin on mutta nämä vuoristot oli ihan henkeäsalpaavan kauniita!

Hotelli Denia La Sella oli myös positiivinen yllätys. Se oli pienehkö siirtomaa henkinen viehättävä hotelli. Hotelli oli täynnä saman harrastuksen harrastajia siis golfareita. Hotellin aamiainen oli todella hyvä, myös illalliset herkulliset.

Sää oli ainut pieni pettymys, helle ei hellinytkään meitä. Tulopäivänä lämmintä oli + 24 mutta sen jälkeen lämpötila laski alle kahteenkymmeneen. Muutamana iltana vettä satoi ihan kaatamalla mutta ei onneksi päivällä. Eli pelit pelattiin kastumatta. Yhtenä päivänä peliin haastetta toi poikkeuksellisen voimakas tuuli muuta siitäkin selvittiin.

No, ne kentät. Ne oli kyllä tällaiselle tavalliselle klubipelaajalle todella vaikeat. Täytyy tunnustaa etten koskaan missään päin maailmaa ole pelannut niin haasteellisia kenttiä. Eli tulokset jäi vaatimattomiksi. Siitä huolimatta voitin viikon skini-kisan! Kentät sopii hyvin ammattilaisille, niistä löytyy haastetta. Ai niin, kentät oli ihan huippu kunnossa!

Vuoden 2018 pelit on nyt pelattu. Talviharjoittelu alkaa lähiviikkoina. Toivottavasti ensi kaudella tulee enemmän kierroksia. Tietysti toivon että ensi vuonna pelaan paremmin kuin tänä vuonna!

Miten sinä piristät itseäsi nyt?

 

 

Ostaa, ei osta, ostaa…

Hienoa että kirpputorit on nykyään niin suosittuja. Toisen romu voi olla toisen aarre. Hyvä ettei turhia tavaroita heitetä kaatopaikalle kuormittamaan ja kasvattamaan jätevuoria. Ajatuskin kauhistuttaa että jotain ehjää ja käyttökelpoista pitäisi heittää roskiin. Olen siis tosi huono heittämään tarpeettomia tavaroita roskiin. Mutta kierrättämisessä olen vähän parempi. Olen tosiaan vuosien varrella kehittynyt ja kehittänyt itseäni luopumaan tavaroista. Tykkään sisustaa kotia ja mökkiä kauniilla tavaroilla ja esineillä. On helppo luopua tavaroista jotka eivät tuota iloa silmälle. Kirpputorit on juuri sopivia paikkoja tuollaisille tavaroille.

Olen useana vuotena pitänyt omaa kirpputoripöytää menestyksellisesti. Joku vuosi viikon tai pari, joskus muutaman kuukaudenkin. Harmittaa kun en ole pitänyt kirjanpitoa ensimmäisistä vuosista. Nykyään perheessä on kirjanpitäjä. Tavarat olen hinnoitellut mieluummin alakanttiin kuin yläkanttiin että pääsen niistä eroon. Kappalemääräistä tilastoa ei ole mutta sen voin sanoa että taloudestamme poistuneita tavaroita on paljon, siis todella paljon! Osa vaatteista päätyy suoraan SPR:n konttiin.

Yhtään tyhjää kaappia kodistamme ei kuitenkaan vielä löydy. Koska saatan aina silloin tällöin myös itse ostaa kirpputoreilta jotain mitä kerään. Tykkään kierrellä kotipaikkakunnan kirpputoreja. En niitä kuitenkaan kiertele viikoittain enkä edes kuukausittain. Esittelen tässä viimeisimmät ostokset. Ei niitä kovin monta tavaraa ole, eihän?

Sain viime vuonna syntymäpäivälahjaksi Tamara Aladdinin kääntömaljakon. Tiesin että niitä on aikanaan valmistettu kolmea kokoa. Koska olin niin ihastunut saamaani lahjaan, päätin metsästää sille kaveriksi kaksi muuta kokoa. Nyt minulla sitten on ne kaikki kolme. Ja ne tuottavat iloa!

Kahdesta vanhasta, piippuleimallisesta, Arabian tarjoiluastiasta olen myös onnellinen. Sarja on nimetön. Meillä on pitkään ollut saman sarjan ruokalautaset ja keittolautaset. Ne on nykyään jokapäiväisessä käytössä mökillä. Aiemmin olivat vain vierasastioina mutta eivät enää. Arkikin voi ja saa olla juhlaa!

Tuon lakupurkin halusin ostaa kun se minusta oli niin hauska. Tuottaa varmaan iloa myös lastenlapsille!

Kierrättäminen on iloinen asia! Olethan samaa mieltä?!

Aamulenkki suolla

Heti kun heräsin ja näin ikkunasta maailman kauneimman auringonnousun, ajattelin että ihana herätä uuteen päivään. Valitettavasti en onnistunut puhelimeni kameralla tallentamaan sitä hienoa tunnelmaa ja värimaailmaa sellaisena kuin sen näin.

Ikkunasta tuijottelun jälkeen, päätin suunnistaa suolle. Syksyinen suo ja ruskanvärit ovat vaan niin kauniita. Syksyisin on paljon miellyttävämpää liikkua suolla kuin kesähelteellä lakkasuolla miljoonan paarman seurassa. Nyt siellä vallitsi täydellinen hiljaisuus ilman yhtäkään hyönteismaailman edustajaa. Kuuman ja kuivan kesän jälkeen suolla oli yllättävän märkää. Muutaman kerran meinasin oikeasti upota suohon. Piti olla tarkkana kun hyppi mättäältä mättäälle.

Harvinainen kesä takana koska sain mustikoita tosi vähän. Vähän enemmän lakkoja ja niitä puolukoita kuten pari päivää sitten kirjoitin, en yhtään. Nyt oli suuri ilo poimia karpaloita. Ei niitä kyllä hirveästi ollut eikä ne jättikokoisiakaan olleet mutta olen kiitollinen niistä muutamasta litrasta. Itseasiassa en minä niistä edes hirveästi tykkää mutta suurta mielihyvää tuottaa se että saan poimia kaikenlaisia marjoja. Aina ei saaliskaan ole pääasia vaan se että pääsen metsään ja luontoon omien ajatusten kanssa. Se on parasta terapiaa!

Mennään metsään!